Villasukka jatkuu...
Meno oli melkoinen ja vilske valtava. Pallot paiskautuivat yli muurin. Osumia
saatiin jos kohta hutejakin heitettiin.
Aluksi taistelu oli tasaista, mutta hivuttaen pääsi kaulaliinajoukkue
niskan päälle Pommitus oli rivakampaa,
osumatarkkuus parempi. Vastapuolella
meni aika väistellessä. Kohta kipusi
kaulaliinajoukkue yli muurin.
Lähitaistelussa tanner täyttyi toisiinsa
kiertyneistä painijoista. Kun vastustaja
oli saatu selätettyä, joutui tämä pois pelistä.
Ei aikaakaan, kun sota oli sekä voitettu että hävitty. Kaulaliina kohosi korkealle voiton merkiksi.
Villasukka oli tuoksinassa kirvonnut kepin nokasta ja hautautunut lumihankeen.
Lapset hajautuivat kukin taholleen kotia kohti. Ruoka-aika lähestyi eivätkä vanhemmat
suvainneet, että lapset saapuivat
myöhässä syömään. Jos et ollut ajoissa,
jäit ilman illallista. Kukapa sitä olisi
halunnut, kun nälkä jo ilmoitteli itsestään.
Niin hautautui villasukka hankeen koko talveksi ja ilmestyi
ihmisten ilmoille kuralammikkoon vasta
keväällä lumien sulettua.
Siinä se lojui ja kiukutteli kurjuuttaan. Syyttään se oli siihen joutunut. Vaan mikäpä auttoi. Kuka nyt kuraisesta sukasta kiinnostuisi. Punainen hehkukaan ei enää herättänyt
huomiota. Se oli yltä päältä likaisen,
harmaan kuran peitossa.
Vaan vielä eivät olleet villasukan päivät luetut. Nainen tuli ulkoiluttaen kultaista
noutajaansa. Koira tahtoi tarpeilleen,
ei suostunut tekemään niitä tielle eikä tien viereen, siisti kun oli. Se vääntäytyi väkisin niitylle, omaan
rauhaansa. Koira huomasi sukan
lätäkössä. Tottakai se piti ottaa mukaan
ja kiikuttaa kotiin muiden jo aiemmin
löydettyjen aarteiden joukkoon.
Emäntä esteli, mutta kun koira päästi kurkustaan matalan murinan
merkiksi siitä, että asiasta ei neuvotella, luopui emäntä yrityksestä.
Jatkuu...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti