tiistai 29. tammikuuta 2013

Kummisedän luona jatkuu...

Asemalla aukeni uusi näky.  Takaraiteilla lastattiin tavaravaunuja.  Hevoskyydillä oli tuotu viljasäkkejä ja tukkeja tavaravaunujen viereen.  Miehet kuormasivat säkkejä tavaravaunun oviaukkoon.  Ottivat kunnon otteen säkistä, kiepauttivat sen selkäänsä, kantoivat oviaukolle ja taitavasti pyöräyttivät säkin selästään vaunun permannolle.  Toiset siirsivät säkit vaunun perälle kasoihin.  Miehet olivat paidatta.  Hiestä kostea iho kiilsi auringossa.  Myös puutavaraa pakattiin vaunuihin.  Kuusi- ja mäntypuun pihkan tuoksu sekoittui ratapöllien karpolitervan kirpeyteen.  Osaa vaunuista purettiin osaa lastattiin.  Kaikki tapahtui käsin, miesvoimalla.

Asemamiehet ajelivat resiinalla edestakaisin vaihdellen vaihteita ja kiinnitellen vaunuja veturiin ja toisiinsa.  Varpuset pyrähtelivät parvina.  Viljaa valui säkeistä ja matkustajat pudottivat eväitään.  Oli varpusilla mistä ottaa.  Riitaisia olivat siitä huolimatta ja hätyyttelivät toisiaan loitommalle.  Oravat kisailivat asemapuiston männyissä ja pähkinähakki kaivoi sembramännyn
kävyistä siemeniä.

Vain yksi tavarajuna ohitti aseman vaunujonoa työläästi vetäen.  Tyttö alkoi laskea, mutta vaunuja oli liian monta.  Laskeminen loppui kymmeneen.  Mitä sen jälkeen tuli, sitä ei tyttö vielä tiennyt.

Tyttö käveli kiireettömästi kaupalle päin.  Poikkesi asemapuistoon.  Poimi pari pudonnutta sembramännyn käpyä mukaansa ja alkoi kaivella suomujen välistä siemeniä.  Käpyjen pihka teki sormet tahmeiksi, mutta siemenet maistuivat hyvälle.

Kaupan luona tien toisella puolella asuva täti tervehti tyttöä.  Kauppiaan kummityttökö se siinä?  Yksinkö ovat jättäneet sinut pärjäämään.  Et tahtoisi tulla käymään.  Tarjoaisin tuoretta ruisleipää, uunilämmintä.  Ruisleivän tuoksu tuntui ilmassa.  Jäätelö ei nälkää pitänyt, eivätkä sembran siemenet ja syömisestä oli jo aikaa.  Tyttö pyrähti portista sisään.  Koko talo tuoksui ruisleivältä.  Isoja, pulleita limppuja lepäsi leivinliinan alla useita. Täti otti yhden ja viilsi veitsellä kannikkapalasen .
Veti reilun siivun voita päälle ja tarjosi tytön käteen.  Voi suli vielä lämpimällä leivällä, imeytyi kannikkaan ja valui tytön sormia pitkin.  Tyttö haukkasi.  Oli suuri ero vastapaistetun ja jo päiviä vanhan ruisleivän välillä.  Enimmäkseen tyttö söi vanhaa leipää.  Vastapaistettu oli harvinaista herkkua, sillä äiti ei leiponut kotona leipää.  Syötyä tytön olisi tehnyt mieli lisää, vaan ei tohtinut pyytää eikä täti tarjonnut.  Tyttö nuoli voit pois sormistaan ja kämmenistään ja täti pyyhki kädet kosteaan pyyhkeeseen.  Täti jutteli tytölle niitä näitä touhutessaan.  Tyttö kuunteli kummemmin tädin juttuja miettimättä, mutta kun täti mainitsi mustalaiset, tyttö terästyi .  Alkavat mustalaiset leiriytyä aseman kupeeseen, salmen rannalle, totesi täti.  Tahtoisit varmaan mennä katsomaan.  Tyttöä ei tarvinnut kahdesti kehottaa.  Tule toistekin, huuteli täti perästä.

Kahta järveä yhdisti kapea salmi.  Salmen yli vei sekä rautatie että maantie.  Teiden väliin, ennen asemapihaa  jäi kaistale, jolle mustalaiset alkoivat kokoontua.  Heitä saapui yhä lisää hevosineen ja kieseineen sekä hevosten perässä vedettävine asuntovaunuineen.

Asuntovaunut sijoitettiin ympyrään leirin ympärille. Keskelle leiriä kasattiin iso nuotio ja reunoille pienempiä.  Mustalaisnaiset pesivät pyykkiä rannassa ja lapset kirmailivat leirissä ympäriinsä.  Nuotiotulet nousivat, padat pantiin tulille ja joukko rauhoittui syömään.  Vatsa muistutti murahtaen myös tyttöä nälästä.  Varmaan kummitädillä oli jo ruoka valmiina.

Myös pojat olivat palanneet retkiltään ja päästiin syömään.  Pojat olivat tohkeissaan mustalaisten tulosta.  Kärttivät lupaa mennä illalla ulos.  Sedällä ja tädillä oli menoa alkuillasta.  Lupa heltisi vain sillä ehdolla, että tyttö tulisi poikien mukaan.

Muistattekin pitää tytöstä huolta, ettei joudu hukkaan.  Vievät vielä mustalaiset mukanaan, kun on valmiiksi noin tumma.

Tyttö oli tumma.  Iho oli auringon ruskettama, oikeammin tummaksi paahtama.  Tukka oli tumma ja silmät ruskeat.  Ei tyttö mustalaislapsista paljon eronnut.  Vaatteet olivat siistimmät.  Moni mustalaislapsi juoksi pelkästään paitasillaan.  Tytöllä oli sentään mekko ja essu, vaikkei kesällä kenkiä käyttänytkään, vaan varpaisillaan vipelsi.

Kummisetä naurahti puheensa päälle.  Sanat sattuivat tytön korviin.  Aikuiset joskus lapsia toruessaan sanoivat, että ellei tottele, ukkomustalainen tulee ja vie mennessään.  Olikohan tyttö ollut kyllin kiltti?  Tohtisiko mustalaisia lähestyä lainkaan.

Kun pojat pyhästi lupasivat pitää huolta, uskalsi tyttö ulos näiden mukaan.
 Kummisedän luona

Kummisetä oli kauppias.  Vauras mies, sanoivat vanhemmat.

Tyttö tuli kylään kummisedän luo isoveljensä kanssa.
Setä piti kauppaa kylän keskustassa, rautatieaseman kupeessa.  Kaupan edessä, kesäisin, kökötti jäätelökioski.  Myös se kuului kummisedälle.

Jäätelökauppa kävi juohevasti.  Jopa rautatieasemalta kiiruhtivat matkalaiset aikataulujen salliessa tötterön hakuun hellepäivän piristykseksi.  Kesäpäivän kuumuus vaunuissa saattoi kohota korkeaksi, varsinkin, jos juna oli pysähdyksissä, eikä ilmavirta käynyt avonaisista ikkunoista.  Usein junat seisoivat asemilla vastaantulevaa junaa vartoen.  Kummisetä, liikemies, oli oivallisesti paikkansa valinnut.

Jäätelölaatikot tyhjenivät tasaiseen tahtiin.  Laatuja ei toki ollut monia - mansikkaa, suklaata ja vaniljaa - vaan eihän enemmästä osattu uneksiakaan.  Jäätelö oli useille
lapsille vain osa täyttymättömiä toiveita.

Harvoin, hyvin harvoin, sai tyttö jäätelöä syödakseen.  Ei kummisetäkään sitä tötteröinä tarjonnut.  Mutta. kun jäätelölaatikko tyhjeni niin, ettei siitä enää kauhalla pallon vertaa saanut, lupasi kummisetä laatikon tytön ja isoveljen kaavittavaksi.  Väliäkö tuolla, tarjottinko jäätelä tötterönä tai laatikon rippeinä.  Aina kelpasi ja maistui hyvältä.

Kummisetä oli kiireinen kuten vaimonsakin.  Eivät ehtineet paljon lasten perästä katsomaan.  Oman, isoveljen ikäisen poikansa seuraksi kait lapset kylään ottivat.  Pojat pärjäsivät keskenään ja löysivät pian leikkinsä.  Tyttö ei niihin mahtunut. Vaan ei tyttö sitä surrut.  Hän löysi ympäriltään ihmeteltävää itsekin.

Jäätelön syönti oli yhteinen juttu, vaan nyt pojat pyrkivät asemalle.  Tyttö tarpoi perässä.  Me ei leikitä sun kanssa, huusivat pojat ja pinkaisivat juoksuun.  Turha yrittää perässä, tuumi tyttö.  Ei siitä kuitenkaan mitään synny.

Tyttö istahti asemarakennuksen rappusille.  Syrjään, ettei häiritsisi matkustavaisia ja aseman henkilökuntaa.  Ajaisivat vielä pois, jos niin kävisi.

Ohi kulki kretonkimekkoisia nuoria naisia, tummavaatteisia, huivipäisiä vanhempia naisia nyytit kainaloissaan ja hattupäisiä hienoja rouvia siroja käsilaukkuja kantaen.  Nuoret miehet, paidan hihat käärittyinä, paljain päin, vanhemmat kansan miehet lierireuhkat tai lippalakit päässään ja hienommat herrat hatuissaan koreillen, joku jopa kävelykepin kera keikaroiden.

Vilinä viehätti tyttöä.  Saapuneet poistuivat asemalta, kuka kävellen, kuka kieseillä, muut muunlaisella hevoskyydillä, joku äveriäs jopa automobiililla.  Lähtevät kapusivat kantamuksineen junaan.  Asemapäällikkö seisoi laiturilla, tarkisti, että kaikki kyytiläiset olivat kivunneet vaunuihin, puhalsi pilliinsä ja heilautti lähtömerkkiään.

Asemapäällikkö oli iso herra.  Käyskenteli laiturilla virkapuku yllään, päässään mustalippainen punainen lakki. Pilli roikkui rinnuksissa, lähettäjän merkki kädessä.  Ryhti oli ylväs ja itsetietoinen.  Vähäarvoisempaa väkeä tuskin huomasi, hienompaa väkeä tervehti jäykästi kumartaen.

Veturi vislasi ja piipusta tuprahti sankka savu.  Rautapyörät kirskahtivat kiskoja vasten, höyryä hyökyi pyörien välistä ja juna puksutti verkkaisesti pois asemalta.  Jokunen saattelija vielä vilkutti lähtijöille.  Piipusta pöllähtelevä savupilvi saatteli junaa sen kadotessa kaukaisuuteen.

Höllä Heikin housut puttoo
Höllä Heikin housut puttoo
Höllä Heikin housut puttoo

-----

Ei puttookkaa
Ei puttookkaa
Ei puttookkaa

---

Tyttö toisteli lorua junan puuskutusten tahdissa,  Sitä isä iltaisin hoki hyppyytellessään tyttöä polvellaan.  Alun isä lausui hitaasti, kuin liikkeelle lähtevän junan tahdissa.  Pikkuhiljaa kiritti tahtia, kunnes lorun lopussaa tahti oli jo todella nopea.  Samaan tahtiin pompitti polvi pientä tyttöä.  Tyttö tykkäsi lorusta ja tahtoi usein isän polvelle.

sunnuntai 27. tammikuuta 2013

 Nuken asu on valmistettu vuorisatiinista.  somistettu pitsein.
Oli sadellut.. Pelto-ojassa riitti vettä virtaamaan asti.  Mihinköhän virta vei?

Aikuiselle asia ei olisi edellyttänyt suurempaa selvittelyä. Katse kauemmaksi olisi kertonut pelto-ojan laskevan suurempaan laskuojaan ja laskuojan läheiseen järveen.  Kolmevuotiaalle, polvenkorkuiselle, maailma avautuu ja hahmottuu tyystin toisin.  Katse ei kauas kanna, nyppylä on mäki ja kivi lohkare.

Virtauma joessa kahlitsi mielen.  Ympåröivä luonto kukkineen, marjoineen ja ötököineen väistyi - oli vain virtaava vesi.  Vesi juoksutti tyttöä tahdissaan laskuojalle saakka.  Pelto-ojan virtaava noro sukelsi suuren laskuojan vuolauteen.  Vesi velloi voimakkaana ojassa, viehätti ja hirvitti tyttöä.

Tuolla ylitti laskuojan puinen silta, joka oli kyhätty lähinnä karjaa ja hevosia varten.  Pieni pyrähdys ja kohta tyttö istahti sillalle puuskuttamaan.  Jalat roikkuivat reunan yli ja melkein viistivät vuolasta vettä.  Kun nilkan oikaisi, kengän kärki kosketti veden pintaa.  Jalkoja heilutellessa lakeerikenkien kärjistä pirskahteli vesipisaroita ympäriinsä.  Auringonpaiste pisti pisarat välkehtimään kristallinkirkkaina.  Jalat vatvoivat vettä ja maisema peittyi pisarasateeseen.  Tyttö nauroi, hihkui ja riehaantui riemusta.  Jalat jauhoivat vettä vimmatusti.  Yhtäkkiä toinen lakeerikenkä kirposi jalasta, lensi kaaressa ilman halki, laskeutui laineille ja viiletti vinhasti pois tytön ulottuvilta.  Jalat lakkasivat survomasta.  Ne roikkuivat velttoina veden yläpuolella.  Tyttö katseli kaikkoavaa kenkää, joka aikansa aallon harjalla ratsastettuaan sukelsi syvyyksiin.  Riemu riistäytyi tytöstä kengän myötä.  Hän katseli toista jäljellä olevaa lakeerikenkää.  Kuinka orvolta ja yksinäiseltä se näyttikään ilman kumppaniaan.  Kuinka onnellinen tyttö olikaan ollut aamulla saadessaan lakeerikengät jalkaansa.  Nyt oli toinen niistä syöksynyt syöveriin tytön tavoittamattomiin, toinen roikkui maalitäpläisenä ja surkeana vettä viistäen tytön jalassa.  Tyttö nosti jalat sillalle, otti toisenkin  kengän jalastaan ja pudotti sen virran vietäväksi.  Kenkä keinui ja kierähteli laineilla aikansa, kunnes kiepsahti ympäri ja vaipui veden alle.  Tyttö huokaisi.  Ainakin olivat yhdessä.  Sukkajalassa tyttö jatkoi matkaa.

Sänki pellossa pisteli jalkapohjaa ja pakotti astelemaan varoen.  Sukat mustuivat mullasta.  Tyttö riisui sukat  ja sujautti essun taskuun.  Oli pakko viilettää paljain varpain sänkipellon poikki.  Hiekkatielle päästyä piti varoa astumasta kivien päälle.

Nälkä kurni vatsassa.  Ei hellittänyt, vaikka tyttö tyhjensi mansikat heinästä vatsaansa.

Mieleen ei juolahtanut enää mitään hauskaa.  Parasta siis palata kotiin ja ottaa vastaan mitä tuleman piti.  Ainakin saisi syödäksensä.

torstai 24. tammikuuta 2013

 Barbien puku on ommeltu hääpuvun ylijäämäkankaista.
Kertomus jatkuu ....

Tapahtunutta ei muuksi muuttaisi, mutta väistämätöntä voisi viivyttää.  Koti oli viimeinen paikka, mihin tyttö nyt halusi.  Onneksi ei ollut vielä ruoka-aika eikä ilta.  Lantakärpästen kiihtyvä surina havahdutti huomaamaan, että edessä olisi kaunis kesäpäivä.  Kotiinpaluu toisi mukanaan rangaistuksen, ehkä kotiarestin.  Tänään ei missään tapauksessa saisi olla arestipäivä.

Tyttö suunnisti huussin takaisen metsikön läpi.  Maasto oli vielä aamukasteinen.  Aluskasvillisuus tarttui tamineisiin ja kostuttu niitä.  Sammaloituneet kivet, kaatuneet puunrungot ja pudonneet karahkat estivät etenemistä.  Pienelle, kolmivuotiaalle, osa esteistä oli ylitsepääsemättömiä.  Ne oli pakko kiertää.  Aikansa metsän pohjaa koluttuaan tyttö kömpi soratietä reunustavan ojan pohjalta pientareelle.  Vasemmalla tulisi koti vastaan, oikealla odotti kaunis kesäpäivä.  Kengät kääntyivät oikealle.

Hiekkatietä pitkin tarpominen tuntui tylsältä.  Tyttö kirmaisi yli tien, painui ojan pohjalle ja kapusi pellon pientareelle alittaen pellon laitaa kiertävän piikkilanka-aidan.  Nopea silmäys selvitti, ettei pellolla ollut eläimiä.  Lehmät olivat arvaamattomia, sonneista puhumattakaan.  Lampaat ja hevoset olivat helpompia.  Ne väistyivät, eivätkä lähennelleet lehmien ja sonnien tavoin, kunhan itse pysytteli loitommalla.  Jalat pinkaisivat juoksuun.  Eläinten parturoima heinikko oli lyhyttä eikä estänyt etenemistä.  Pyrähdettyään pienen matkaa tyttö rauhoittui kävelemään.  Suolaheinän punaiset kukinnot työntyivät maasta.  Siellä täällä näkyi ketunleivän valkoinen kukka.  Käsi kahmaisi tukon sekä suolaheinää että ketun leipiä.  Lehtien suolaisuus tuntui kirpakkana kielellä.

Olisikohan pelllon pientareella jo kypsiä mansikoita.  Jospa nyppäisi tuosta timoteiheinän varmuuden vuoksi mukaan.  Ajatus heinällisestä ahomansikoita matkaeväänä herautti veden kielelle ja kiritti tytön uudelleen juoksuun.

Jokunen kesän lämmön kypsyttämä, punainen mansikka löytyi pientareelta. Tyttö pujotti hartaana marjan kerrallaan heinään.  Noukkiessaan hän hoki; ei raakoja, vain kypsiä - ei raakoja, vain kypsiä.  Heinän täytyttyä sormet sujauttivat pari tummanpuhuvaa, kypsää marjaa suuhun.  Kieli litisti ne kitalakea vasten ja tyttö antoi voimakkaan maun viipyillä suussa ennen kuin nielaisi.  Hän nosti heinän kaksin käsin molemmista päistä lähelle sieraimiaan ja hengitti syvään.  Ahomansikan aromi tunkeutui sieraimiin.  Tyttö imi tuoksua itseensä nauttien, lähti sitten etenemään pellon piennarta.  Mansikkaheinä heilahteli askelten tahdissa ja pomppi hyppyaskelten myötä..............

keskiviikko 23. tammikuuta 2013

 Leninki on ommeltu vanhoista tuulipuvun housuista, somistettu valkoisin varsipistoin ja pienin satiinirusetein.
Hattu virkattu.
Kertomus jatkuu ..

Maasta noukkimansa karahkan avulla tyttö taivutteli nokkoset loitommalle ja sai purkit ulottuvilleen.  Aamuauringon valo siivilöityi kuusikon läpi.  Valon ja varjon leikki muovasi vaihtuvia kuvioita harmaaseen, rakoilleeseen lautaseinään.  Lantakärpäsiä surisi ympärillä.  Ausingon lämpö ei ollut niitä vielä kunnolla tavoittanut ja vasta muutama aloitteli aamunkoitteessa päiväänsä.

Tyttö tarttui peukalo-etusormiotteella sutiin, kohotti sen varovasti tärpättipurkin yläpuolelle ja jäi kuuntelemaan valunnan synnyttämää lorinaa sudin luovuttaessa liian nesteen takaisin purkkiin.  Valuminen vaihtui tippumiseksi, ensin tiheäksi, sitten harvenevaksi.  Mielenkinto taantui tippumisen tahtiin.  Suti roikkui sormien välissä.  Pistäisikö takaisin purkkiin, vai mitä tekisi?  Suti heilahti kärsimättömästi sormien välissä lennättäen roiskeet harmaaseen lautaseinään.  Valju sammalenvihreä sointui harmaaseen ja viehätti tytön silmää.  Tyttö pyyhkäisi sudilla seinää.  Syntyi vihreä kaari ja kaaren alapuolelle valumajälkiä, jotka harmaantunut lauta muovasi näköisikseen imiessään ainetta huokosiinsa ja valuttaessaan pitkin syitä.

Tyttö kuljetti sivellintä pitkin pintaa.  Siveltimestä loppui väri. Mielenkiinto siirtyi maalipurkkiin. Oksantyngällä kannen sai kammettua auki.  Eihän tuo kunnolla kiinni ollutkaan.  Purkin pohjalla pilkotti sammalenvihreys.  Maalin voimakas tuoksu tunki sieraimiin.  Tyttö sovitti sudin maalipurkkiin ja nosti varoen ulos. Maali ei karannut sudista tärpätin tavoin, vaan viipyi siinä viivytellen.  Aika ja paikka katosivat.  Oli vain väri. sivellin ja tyttö.

Vasta maalipurkin tyhjennyttyä ympäröivä todellisuus tavoitti tytön.  Hän asetti siveltimen takaisin tärpättipurkkiin ja ryhtyi arvioimaan aikaansaannostaan.  Ympäröivä luonto toisaalta häivytti vihertyneen seinän itseensä, toisaalta sen väri korostui kuusten, saniaisten ja muun aluskasvillisuuden vihreyden rinnalla.  Tyttö oli tyytyväinen.

Katse osui lakeerikenkiin.  Ne olivat maaliroiskeiden vihreiksi tåplittämät.  Entä essu? Tyttö oli huomaamattaan pyyhkinyt maalin tuhrimat sormensa tuon tuosta essuun.  Jälki oli sen näköinen.  Mielihyvä ja pulppuava ilo pakenivat rinnasta. Tilalle tuli ahdistus.  Miten moittisi äiti, kuinka kurittaisi isä?

Jatkuu .......

tiistai 22. tammikuuta 2013

 Tähän asuun olen käyttänyt kullanväristä vuorisilkkiä, kullanväristä verkkokangasta, joka oli jäänyt yli askarrelluista hääkutsukorteista, Tiimarin kultanauhaa ja kullanväristä hapsunauhaa.



Uusi kertomus

Maalipurkki kökötti unohdettuna huussin kupeessa kaverinaan tärpättipurkkiin upotettu suti.  Purkin kyljessä muutama sammalenvihreä raita kieli sisällöstä.
Myös lasipurkin tärpätti oli sudista liuenneen maalin viheriöimä, tosin sävyltään vaaleampi ja valjumpi.

Kauanko olivat purkit huussin harmaata seinää vasten lojuneet, sitä ei tarina kerro, eikä aikuinen niihin olisi kiinnittänyt edes suuremmin huomiota.  Niin hyvin sammalenvihreys maastoutui huussia ympäröivän kuusikon, saniaisten ja muun aluskasvillisuuden vehreyteen.

Tytön tyllerö, jolle maailma aukeni aamu aamun jälkeen uutena ja ihmeellisenä, huomasi purkit kolutessaan pihamaan laitamia.

Murheet eivät pienokaisen hartioita vielä painaneet, mutta tämä aamu aukeni mieluisampana muita.  Tyttö taapersi varpaitaan vilkuillen - ei oikeastaan varpaitaan, vaan niitä, mitkä olivat varpaitten peittona.  Jaloissa kiilsivät mustat lakeerikengät.  Kärjet olivat kauniin pyöreät ja nilkkaa ympäröi nepparilla kiinnitetty remmi.  Kenkien tumma kiilto korostui valkoisia nilkkasukkia vasten.  Äiti oli sanonut, että kengät otetaan arkikäyttöön, koska kohta ne eivät enää mahdu jalkaan ja jäävät suotta pitämättä.  Oli juhlallinen olo.  Kauniiden, kiiltävien kenkien lisäksi tytöllä oli päällään juuri puetut puhdas mekko ja mekon suojana essu, kuten siihen aikaan tytöillä tapasi olla.  Tytöstä essu oli mieluinen, sillä siinä oli rimpsut helmassa ja olkapäillä. Tässä essussa tyttö koki olevansa sievä.  Ei häntä kukaan ollut kauniiksi kehunut -  ei vanhempien aika riittänyt huomaamaan häntä sillä tavalla, mutta jotenkin hän sisimmässään tiesi olevansa siinä essussa sievä.

Johtuiko siitä, että lakeerikenkien hohde imi huomion kohti maanpintaa eikä, kuten useimmiten kohti korkeuksia pohtimaan pilvien muotoja ja pääskysten tapaa sujahtaa ilmojen halki ja osua tarkalleen räystään alle rakennetun pesäaukon suulle poikasiaan ruokkimaan, että tyttö havahtuen huomasi huussin seinustalle unohtuneet purkit.

Mielenkiinto heräsi.  Tällaisia ei ollut ennen vastaan tullut.  Tyttö raivasi tiensä varoen seinustalle.  Nokkoset viihtyivät huussia ympäröivässä vahvassa maassa ja niitä tyttö oli oppinut varomaan.  Nokkosen kosketuksen aiheuttama kihelmöinti ja kirvely oli tuoreena muistissa.  Pieni pää ei voinut ymmärtää, minkä takia maailmassa piti olla nokkosia, käärmeitä tai ampiaisia, puhumattakaan hyttysistä.  Kaikista niistä oli vain riesaa ja rasitusta, varsinkin hyttysistä, joita tuntui olevan kesällä aina ja kaikkialla.  Ne inisivät inhottavasti korvan juuressa, ehättivät pistämään ja imemään verta.  Sen seurauksena iho pullisteli paukamoilla ja kutinaa kesti päivätolkulla.  Joskus iho rikkoutui raapiessa ja ruvet olivat riesana.

maanantai 21. tammikuuta 2013

Tämä asu on tehty Harmaasta satiinisesta ylijäämätilkusta ja vanhasta naisten paitapuserosta.  Koristeltu pitsillä ja koneella tikatuilla koruompeleilla.

Hattu on muokattu vanhasta huopahatusta.  Somistettu tyllillä.
Kertomus jatkuu.....

Talo oli rakennettu ylärinteeseen niin, että maahan oli jouduttu tekemään leikkaus kellarikerroksen tiloja varten.  Talon ikkunoista avautui näkymä kylän yli kaukana siintävälle järvelle saakka.

Täti kattoi kesäisin kahvi- tai ruokapöydän  isolle lasikuistille.  Ikkunoista avautui huikaiseva näkymä kauas järvelle.

Täti oli alkujaan venäläinen.  Vanhemmat olivat vallankumouksen tuoksinoissa paenneet Suomeen.  Täti oli tuolloin vielä lapsi.  Venäläisyys näkyi sisustuksessa.  Tavaraa oli paljon.  Koriste-esineitä joka puolella ja verhot kehystivät ikkunoita runsain poimutuksin.Oli hauska istua olohuoneessa ja katsella kaikkia kummallisia, koristeellisia esineitä pöydillä, hyllyillä ja takanreunuksella. Kotona ei ollut koriste-esineitä esillä. Jos olisi ollut, olisivatkohan säilyneet ehjinä monilapsisen perheen tuoksinassa.

Pihalla oli riippukeinu.  Setä  loikoili siinä kesäpäivisin ja lueskeli lehtiä tai kirjaa.  Varsin usein kirja tai lehti toimitti vain auringon suojan virkaa. Setä torkkui keinussaan.

Riippukeinu kiinnosti kovasti. Ulos piti livistää heti, kun tilanne salli.  Harmikseen tyttö huomasi isoveljen ehtineen ensin.  Tämä köllötteli keinussa tyytyväisenä eikä olisi siitä kiusallaankaan poistunut, ellei sedän ja tädin poika olisi houkutellut  katsomaan naapurin hankkimaa uutta moottoripyörää.

Moottoripyörä ei olisi voinut vähempää kiinnostaa.  Heti isoveljen poistuttua tyttö kipaisi keinun ääreen ja kapusi vaivalloisesti siihen.  Pääsy ei ollut  yksinkertaista.  Keinu ei tahtonut pysyä paikallaan ja pyöräytti helposti pyrkijän pois kyydistään.

Lopulta tyttö sai kavutuksi keinuun ja asettautui tukevasti loikoilemaan.  Aurinko sirotteli säteitään puiden lehvästön lomasta, ei kuitenkaan niin, että silmiä olisi pahasti häikäissyt.  Saattoi tiirailla taivaalle ja katsella poutapilvien kulkua pitkin taivaan kantta.

Pilvien katselu oli kivaa.  Alemmat  kulkivat kiireisemmin kuin yläilmoissa olevat.  Muoto vaihteli.  Muistuttiko pilvi jotakin esinettä tai eläintä? Monta hahmoa erottui joukosta, kunhan antoi mielikuvitukselle tilaa.

Tasainen keinunta alkoi raukaista. Silmät ummessa   tyttö alkoi haaveilla.  Minkälaista olisi liitää pilvien lailla, ilman halki, kauas kauas maailman ääriin.  Mitä sieltä löytyisi?  Seikkailuja, aarteita, rikkauksia?!!  Kerrottiin, että sateenkaaren päähän oli kätketty kulta-aarre.  Löytyisikö sateenkaaren pää.  Sateenkaaret, joita tyttö oli nähnyt, eivät olleet päättyneet hänen kohdalleen, vaan kaikonneet kauas metsän reunan taa.

Tyttö nukahti keinuun.  Havahtui vasta, kun äiti tuli herättelemään.  Oli aika lähteä kotiin.

sunnuntai 20. tammikuuta 2013

 Baskeri ja pusero on ommeltu vanhasta t-paidasta, hame naisten leningistä ja jakku lakanakankaasta.

















Uusi kertomus.

Täti ja setä asuivat korkealla mäellä.  Kyläilymatka vei mutkittelevaa, maaston muotoja myötäilevää hiekkatietä pitkin.  Vain kävellen pääsi perille, sillä tuon ajan autot tuskin olisivat jaksaneet rinnettä nousta ja pyörää olisi joutunut vain taluttamaan.  Mäelle vei toinenkin tie, mutta pidempi.

Perhe oli sonnustautunut vierailua varten. Kyläily oli juhlallinen tapahtuma.  Tytöillä oli silkkirusetit hiuksissa, napakasti pinnein tuettuina, jottei nauha luistaisi.  Pojille oli tehty vesijakaus.  Tuliaisina kahvia ja kukkia.  Tyttö rakasti näitä vierailuja.  Ei siksi, että täti ja setä olisivat häneen kiinnittäneet erityistä huomiota tai tarjoilleet herkkuja.  Ei, vaan siksi, että sekä matka että vierailu olivat kuin suuri seikkailu.  Kohta rinnetielle päästyä tyttö sukelsi kolmijalkasaniaisia kasvavaan rinteeseen.  Saniaiset kurkottivat korkeuksiin pitkän, ohuen jalkansa varassa.  Jalan päässä avautui kolmiomainen, vaakasuoraan aurinkoa ja taivasta vasten asettunut lehti.  Lehdet muodostivat auringon valoa siivilöivän lehväkaton tytön ylle.  Tuulen tarttuessa saniaisiin, syntyi valon ja varjon leikki lehvästön alle.

Kuin satumetsään olisi sukeltanut.  Pohjakasvillisuus oli vähäistä.  Kastemadot, koppakuoriaiset, hämähäkit, toukat, sammakot ja muut ötökät oli helppo havaita.  Kuinka paljon kaikenlaisia ötököitä maailmaan mahtuikaan.  Koppakuoriaisia oli vaikka minkä kokoisia, värisiä ja mallisia.  Oli mustia, ruskeita, vihreitä, punaisia, sinisenhohtoisia ja kirjavia.  Hämähäkkejäkin löytyi isoista lukeista pieniin piipertäjiin.  Myös toukkia voi havaita monenlaisia.  Oli paljaita ja karvaisia, pieniä ja suuria, värittömiä ja värikkäitä.  Siirat ja tuhatjalkaiset kirmasivat karkuun, kun hiukan kariketta pöyhäisi.

Hämähäkit olivat viritelleet verkkojaan sananjalkojen varsien väliin.  Osassa seittejä kastepisarat vielä roikkuivat yön jäljiltä kuin kirkkaat lasihelmet.  Sananjalkojen lehtien siivilöimä valo pisti vesipisarat välkehtimään sateenkaaren väreissä.  Seitti oli kuin taidokas, jalokivin koristeltu koru.  Varsinainen luonnon taidonnäyte.

Osa seiteistä ei ollut kastehelmien kruunaamia, vaan sulautui ympäristöön harmaina ja vaatimattomina.  Kaikkia ei tyttö ehtinyt edetessään huomata ja ne takertuivat ilkeästi kasvoihin, käsiin ja hiuksiin.  Osassa oli saaliiksi jääneitä, vielä sätkiviä ötököitä.  Seitit inhottivat tyttöä ja hän vältteli niitä miten parhaiten taisi.

Jatkuu ........

lauantai 19. tammikuuta 2013

 Barbie-asu on ommeltu vanhasta pitsiverhosta.  Vuorikankaana on vanhaa vaalean lilaa lakanaa.
Kertomus jatkuu......

Korviin kantautui lähestyvän polkupyörän ääni.  Pyörä pysähtyi kohdalle, mies katsahti itkuiseen tyttöön.  "Mikäs pikkuisella on hätänä?"  Tyttö tavoitti selittää, että mummon mökki oli hävinnyt.  Jospa etsittäisiin yhdessä, tuumasi mies, kappasi tytön syliinsä ja nosti istumaan miesten pyörän rungon päälle.  Mies, iso, vahva ja vaalea, tuoksui metsältä ja tupakalta.  Maailma näytti erilaiselta korkealta, pyörän rungon päältä katsottuna.  Ilmoittele, kun mummon mökki ilmestyy näköpiiriin, sanoi mies ja polkaisi pyörän liikkeelle.  Tyttö katseli kiinnostuneena ympärilleen. Itku oli unohtunut tien poskeen.  Miehen ote oli turvallinen, matka joutui ja maisemat vaihtuivat.

Tuolla, hihkaisi tyttö.  Tuolla näkyy samanlainen talo kuin mummon pihapiirissä.  Mummo ei asu tuossa talossa, vaan pihamökissä.  Mummolla on siinä hellahuone.  Mutta iso talo on samannäköinen kuin tuo tuolla - alaosa punamultainen, laipioiden välinen kolmio keltainen.

Mies polkaisi pyörään lisää vauhtia ja kaartoi talon pihaan, nosti tytön pyörän rungolta, kapusi portaat ulko-ovelle ja kolkutti.  Tyttö seisoi pihalla uteliaana ympärilleen vilkuillen.  Ulko-ovi avautui ja mies keskusteli kotvan oven avanneen talon isännän kanssa.  Jospa jäisit tänne vähäksi aikaa, kun sedän pitäisi joutua töilleen, ehdotteli isäntä.  Meillä on melkein samanikäinen tyttö ja voisitte leikkiä keskenänne.  Tyttö ei olisi halunnut erota pyörämiehestä, joka tuntui turvalliselta.  Hän huomasi oven raossa vaaleatukkaisen, lettipäisen tytön.  Tytöllä oli kaunis pyhämekko.  Tämä vaikutti vanhemmalta, ehkä isoveljen ikäiseltä. Sisällä on nukkekotikin.  Voisitte leikkiä sillä sen aikaa, kun soitan pari puhelua, jatkoi isäntä.

Nukkekoti? mietti tyttö.  Hän ei edes tiennyt, mikä nukkekoti oli.  Vastarintaan käpertynyt keho laukesi ja tyttö oli valmis jäämään taloon, nukkekodilla leikkimään.

Tyttö astui sisälle taloon. Eteen avautui aula ja aulan takaa suuri sali pitsiverhoineen, sohvaryhmineen ja kristallikruunuineen.  Taulut peittivät ornamenttikuvioisia tapettiseiniä, tummanruskeat pöydän pinnat kiiltelivät pitsiverhojen läpi siivilöityvässä kesäauringossa.  Matot eivät olleet räsymattoja, vaan lyhytnukkaisia, kuviollisia, monenkirjavia.

Tyttö pysähtyi silmät pyöreinä keskelle aulaa ja olisi jäänyt siihen, ellei isäntä olisi ohjannut häntä sivummalle
tyttärensä huoneeseen.  Huone oli kaunis, nukkeja loikoili siellä täällä ja pienellä pöydällä oli  - nukkekoti.
Nukkekoti oli kuin pieni talo, josta puuttui yhdeltä sivulta ulkoseinä.  Huoneet oli kalustettu  pienen pienin huonekaluin.  Nukkekodissa asui pikkuperhe, isä, äiti ja kaksi lasta. Perheenjäseniä voi siirrellä huoneesta toiseen, kalustusta vaihdella.  Tyttö oli innoissaan. Aika kului kuin siivillä.

Huoneen ovi aukeni.  Ovella seisoi isä talon isännän ja poliisimiehen kanssa.  Sekä isä että isäntä olivat ottaneet yhteyttä poliisiin.  Isä oli tullut poliisin mukana tarkistamaan, että kyse oli juuri hänen kadonneesta tyttärestään.  Tyttö pinkaisi isän kainaloon.  Hirvitti hiukan.  Olisiko isä kiukkuinen.  Ei toki - isä kappasi tytön syliinsä ja kiiteltyään talon isäntää ja hyvästeltyään, kantoi tämän poliisipirssin takapenkille.  Poliisisetä istahti ohjauspyörän taakse, käynnisti moottorin ja totesi:  Tämä tyttö viedäänkin oikein kruunun kyydillä kotiin.
 Asu on tehty Vanhasta valkoisesta lakanasta ja tyllistä.  Somisteena on käytetty lahjapaketin nauhaa ja kultalankaa.

Kertomus jatkuu..

Kun lupa hellltisi, pinkaisi tyttö pyryharakkana pihasta. Tiellä ei ollut muita kulkijoita.  Iltapäivän aurinko pääsi paistamaan esteettä.  Sää oli helteisempi kuin isovanhempien puiden varjostamassa pihapiirissä.  Tomu tuprahteli juoksuaskelin etenevän tytön jalkojen alta.  Oli pidellyt poutaa.  Hiekkainen pintaa pölähteli pienestäkin liikkeestä ja tomuhiukkaset leijailivat pientareelle muuttaen tien vieren vihreyden harmaudeksi.  Ahomansikat kohottelivat kukintojaan ja roikuttivat raakileitaan tien poskessa pölypeitteestä piittaamatta.

Tyttö tutki tienviertä.  Olisiko jo kypsiä mansikoita?  Viikon päästä vietettäisiin juhannusta, joten kypsän mansikan löytyminen oli mahdottomuus, mutta sitähän ei tyttö tiennyt, vaan toivo piti silmät kiinni pientareessa.

Tie haarautui ja piennar pyörsi oikealle.  Mansikoiden metsästys herpaannutti huomion, eikä tyttö havainnut tien haaraa eikä ymmärtänyt kaartaneensa oikealle.

Aikansa asteltuaan, väsyttyään vahtaamaan vierustoja, tyttö kohotti katseensa.  Mummon mökin pitäisi jo näkyä,  Maisema oudoksutti.  Varmaankin, vielä kotvan käveltyä, mökin tutut ääriviivat tulisivat näkyviin. Kuin kiirehtiäkseen tulevaa, tyttö pinkaisi juoksuun.  Outous ympäröi yhä tyttöä.  Hän herkesi juoksemasta ja asettui astelemaan tasaiseen tahtiin.  Edelleenkään mitään tuttua ei tarttunut silmiin.  Ahdistus asettui olkapäälle, paha mieli pilveksi pään päälle.  Kurkkuun kipusi karvas pala ja itku pinnisteli pintaan kirvoittaen kirvelevät kyyneleet silmiin.  Askel laahusti.  Kiire kaikkosi, kun ei tiennyt, minne kiirehtisi.  Kädet selän takana, katse maahan luotuna ja mieli hämmentyneenä tyttö matoi eteenpäin potkien eteen osuvia pikkukiviä.

---------------

torstai 17. tammikuuta 2013

Asu on tehty vanhasta hamekankaasta (raidallinen) ja vanhasta tuulipuvusta.
Liina on suuri noin 50 cm x 50 cm


Kertomus jatkuu...

Isoveli hotkaisi letut suuhunsa, tyhjensi mehumukin muutamalla siemaisulla ja pinkaisi pyytämään lupaa mennä mummon luo.  Mummo asui kivenheiton päässä. Samassa pihapiirissä mummon kanssa asui isoveljen ikäinen poika.  Luvan saatuaan poika pinkaisi portista teilleen.  Harmitti.  Tyttö lopetteli hitaasti lätyn syöntiään, siemaisi mehut mukista ja kipaisi kiittämään.  Taaperteli tovin pitkin pihamaata miettien, mihin  olisi kätkeytynyt, jos isoveli olisi jäänyt piilosille pihalle.  Istahti keinuun yrittäen saada sen liikkeeseen.  Jalat eivät yltäneet ponkaisemaan pohjalaudasta vauhtia.  Tyttö huojutti jalkojaan ja koko kehoaan.  Vähitellen keinu alkoi huojua ees taas.  Kaveritta ei ollut kivaa.  Jospa isoveli ottaisi leikkiin mukaan.  Suostuisivatko vanhemmat siihen, että hän menisi isoveljen perästä mummon luo.  Matka oli lyhyt ja tietä suoraan kulkien pääsi perille..........

keskiviikko 16. tammikuuta 2013

Puku on valmistettu miesten vanhasta valkoisesta kauluspaidasta.  Somisteena pitsiä, satiininauhaa ja koukkunauhaa.  Kaikki kierrätysmateriaalia.

tiistai 15. tammikuuta 2013

Punainen Barbie-asu in tehty kirpputorilta 4 eurolla ostetusta verhosta.  Samasta verhosta ompelin 9-vuotiaalle tytölle "pariisilais"-asun tytön toivomuksesta.  Asuun kuuluu leninki. pillerihattu ja käsilaukku, kaikki samasta kankaasta tehtyinä.

Ylijäämäkankaasta syntyi Barbie-asuja.


Nuken asu on tehty Vahasta lakanakankaasta ja vanhasta ohuesta verhosta.

maanantai 14. tammikuuta 2013

 Nuken yläosa on tehty ohuesta verhokankaasta-

Hame on tehty vanhasta miesten kauluspaidasta ja somistettu ompelukoneen koruompelein.

 Juhlapuku on ommmeltu naisten vanhasta paiatpuserosta.  Puuhka virkattu pörrölangasta.












----------------


Isoäiti touhusi nurmikolle aseteltujen puutarhakalusteiden ympärillä, Keskellä pöytää, pitsireunuksisen, kukkakuvioin kirjaillun liinan päällä oli maljakollinen puutarhasta kerättyjä kukkia.  Kahvipannu odotti pöydällä pannumyssyn uumeniiin upotettuna.  Kahvileipänä kuivakakkua ja pikkuleipää.

Lapsille oli omat eväät lasiverannalla, erillään aikuisten kattauksesta. Kukkurainen kasa lättyjä ja kannullinen raparperimehua.  Isoäiti oli täyttänyt mukit mehulla, asetellut räiskäleet lautasille ja ripotellut sokeria päälle.  Kahdesti ei tarvinnut käskeä.  Lapset etsiytyivät paikoilleen pöydän ääreen ja alkoivat hiljaisuuden vallitessa syödä.  Pöydässä piti olla hiljaa.  Piti myös muistaa kiittää, niiaten ja pokaten, kun poistui pöydästä.
  Mutta nyt keskityttiin antimiin.  Raparperimehu
 oli kellarikylmää ja kirpeän makeaa, letut voissa
pitsireunaisiksi paistettuja, lämpimiä, niin että päälle
 siroteltu sokeri osin suli ohukaisten pintaan.
  Parempaa kestitystä saattoi tuskin toivoa. Taivaallista.

lauantai 12. tammikuuta 2013

Leninki on tehty vanhasta puserosta, valkea kaulus miesten valkoisesta kauluspaidasta.  vyötäröllä koukkunauhaa, somisteet on ommeltu muliinilangalla.

Hattu on muokattu vanhasta huopahatusta ja koristeltu tyllisomistein,.
Isovanhemmat asuivat rehevän puutarhan ympäröimää omakotitaloa.  Kukkia ja istutuksia oli kaikkialla.  Sireenit rehottivat tien poskessa nojaten puiseen, punaiseksi maalattuun lauta-aitaan, jonka kolmiomaiset kärjet hohtivat valkoisina.  Jykevät portin pylväät kannattelivat takorautaisin saranoin valkoista porttia.  Portin pieltä koristivat kurttulehtiruusut, kellarin kuvetta kiersivät kuusamat ja villiviini verhosi verantaa, kun taas suikeroalpi ja talvio valtasivat varjopaikkoja.  Takapihalla, hyötypuutarhassa, omenapuilla, marjapensailla, raparperilla, mansikoilla, perunoilla ja muilla kasviksilla, kaikilla oli oma paikkansa.

Suuri haltijakuusi ja monirunkoinen pihlaja pitivät pahan loitolla ja varmistivat hyvän läsnäolon niin ihmisten mielissä kuin ympäristössä, kuten isoisä tapasi sanoa.  Oli helppo uskoa väittämä, niin levollinen ja rauhoittava piha oli.

Kukkapenkkien vaihtuva värileikki jatkui varhaisesta keväästä myöhään syksyyn.  Penkeissä kasvoi orvokkeja, lupiineja, päivänliljoja, päivänkakkaroita, lemmikkejä, särkyneitä sydämiä, tiikerinliljoja, keisarinkruunuja ja myös kukkia, joiden nimiä ei kukaan tiennyt.  Taimia oli saatu ja vaihdettu.  Aina eivät nimet kulkeutuneet mukana, tai kukat nimettiin uudelleen, jopa taimen antajan mukaan.

Puisen vastakkain istuttavan keinun vieressä, kuusen kupeessa, oli suuri siirtolohkare, jonka päälle ja koloihin oli istutettu erilaisia kivikkokasveja.  Vuosien saatossa kamppailu tilasta oli muokannut lajistoa.  Vahvimmat valtasivat tilaa heikompien joutuessa väistymään.  Yksittäisiä yksilöitä putkahteli kuitenkin valtakasvien joukosta kukkien kauniisti tai lehtiruusukkeillaan koreillen, kuin riemuiten mahdollisuudestaan kaunistaa kiven karkeaa pintaa.


 Jälleen on kierrätysmateriaalista.  Punainen osa on vanhasta tuulipuvusta ja musta osa hameen vuorisilkkiä.

Myös seuraava lapsuuden muisto on pohjana unelmilleni:

Säätiedotus lupaili poutaa.  Siispä heinäntekoon isän sisaren luo.

Linja-autossa ompi tunnelmaa
linja-autossa matka katkeaa..
rallatteli isä bussipysäkillä ennen auton tuloa.

Seisoin vakavana paikallani.  Olo oli valmiiksi huono.

Kohta noustaisiin autoon.  Auto hörähtäisi liikkeelle, pölläyttäisi naftan lemun matkustamoon ja aloittaisi töyssyisen, heittelehtivän matkansa mäkisellä, mutkaisella soratiellä.

Pelkkä ajatus naftan hajusta kuvotti, saati sitten, että se todella leijuisi ilmassa.

Auto ilmestyi mutkan takaa sankan pölypilven saattelemana..  Isä nosti käden pystyyn ja auto pyörsi pysäkille.  Kavuttiin kyytiin.  Istahdin ikkunanpuoleiselle penkille ja kaivoin heti paperipussit esille.

Ensimmäinen ylämäki.  Kuljettaja polkaisi kaasun pohjaan.  Moottori ulvahti ja naftahuurut hulvahtivat sisälle.  Auto kiepsahti mäen päällä ja niiasi ryhtyessään laskeutumaan mutkittelevaa alamäkeä.

Vatsassa pyörähti. Kasvot valahtivat valkeiksi ja kämmeniin nousi kylmä hiki.  Paperipussi alkoi täyttyä.  Oksennuksen etova haju vain kurjisti tilannetta.

Toiset eivät kärsineet matkapahoinvoinnista, eikä ymmärrystä herunut.  Pikemmiten ihmeteltiin, ettei yhtä pientä bussimatkaa voinut oksentamatta tehdä.

Matka ei todellakaan ollut pitkä - kilometreissä mitattuna - mutta huonovointisena, vatsahermot äärimmilleen ärsytettyinä, se tuntui ikuisuudelta.

Linja-auto pysähteli tuon tuosta noukkien matkustavaisia kyytiinsä.  Ilma sakeni aina liikkeelle lähdettäessä.  Ei ollut enää mitä oksentaa.  Vatsa kouristeli kuitenkin ja pisti kyökkimään päätepysäkille asti.

Äkkiä ulos bussista.  Jalkoja heikotti.  Oksennuksen happamuus kärvensi suuta ja nielua.

Äiti tuikkasi käteen sokeripalan.  Ime tuosta, se helpottaa.  Laitoin sokeripalan suuhun.  Makeus levisi kielelle ja kohensi oloa.

Tien toisella puolella, etuviistossa, näkyi veräjä, jonka takainen kapea ja heinittynyt kärripolku vei tädin luo.  Ainoastaan pyörien kalvama kohta oli paljas, hiekan ja mullan sekainen. Veräjä narahti kuin tervehtien isän avatessa ja sulkiessa sen.  Tie vietti loivasti alaspäin.

Isä kappasi pikkuveljen syliinsä, nosti harteilleen istumaan ja alkoi laulaa.

Juokse sinä humma
kun tuo taivas
on niin tumma ....

Isä hypähteli pikkuveli harteillansa laulun tahdissa.

Hummani hei
Hummani hei
Huputiti hummani hei....

Jatkoi isä lauluaan ja lapset yhtyivät kertosäkeeseen.

Matka eteni huomaamatta.  Paha olo oli poissa.  Raitis ilma, isän rallattelu ja reipas hypähtely olivat tehneet tehtävänsä.

Tie painui pieneen notkelmaan ja kohosi sitten mäentöyräälle.  Notkelmassa, tien vasemmalla puolella, nökötti pikkuruinen sauna.  Oikealla, vähän loitommalla, oli luonnon lähde, jonka pulppuavaa, kylmää ja kirkasta vettä käytettiin niin juoma- kuin saunavetenä.  Kaivoa ei ollut.

Mäelle oli rakennettu navetta ja puolitoistakerroksinen rintamamiestalo.  Navetta näytti valmiilta, mutta talo oli jäänyt puolitiehen.  Ulkovuori puuttui.  Oli puuttunut jo jonkin aikaa.  Pintaa peitti sään vuosien saatossa vivahteikkaaksi harmaannuttama vinolaudoitus.  Ylipitkiksi jääneet vinolaudat repsottivat nurkissa.

Lapset, pikkuveljeä lukuunottamatta, kirmaisivat juoksuun. Ensin lähteelle.  Kesäpäivä oli helteinen ja kävellessä tuli kuuma. Lähteen kupeessa, oksan hangassa, kiikkui tuohesta tehty lippo.  Isoveli ehti ensimmäiseksi, nappasi lipon oksanhangasta, täytti vedellä ja ryysti.  Sitten tuli  vuoroni kurkotella vettä lähteestä.  Pikkusisko ei tohtinut kumartua kyllin alas, joten isommat auttoivat.

Talon lapset kiirehtivät vastaan - kaksi tyttöä ja kolme poikaa.  Kisaten kivuttiin mäkeä takaisin talolle.

Täti tuli pihalle ja huhuili vanhemmille, että on jo odoteltu.  Juodaan kahvit ja vähän virkistäydytään, ennen kuin lähdetään heinään, jutteli täti.

Lapsille täti työnsi mukit käteen.  Mansikat ovat haassa parhaimmillaan.  Kerätkääpä mukilliset tai vaikka enemmänkin sillä aikaa, kun vanhemmat ovat heinäpellolla.

Koko katras, kahdeksan lasta, kirmaisi pihasta navetan taakse, lehmihakaan.  Pikkuveli, vasta vuoden vanha, jäi äidin huomaan.  Haka oli valoisaa koivikkoa, joukossa jokunen harmaakylkinen leppä.  Lyhyen heinikon suojassa oli valtaisa määrä kypsiä ja kypsymässä olevia ahomansikoita.  Osa mansikoista oli todella suuria ja syvänpunaisia.  Mukin pohjan punoittaessa mansikoiden tuoksu tunki kutkuttelevana nenään.  Muutama oli pakko panna suoraan suuhun.

Riemun ja naurun kiljahdukset kiirivät valkotuohisten koivujen katvessa.  Kärsivällisyyttä ei riittänyt paikoillaan poimimiseen.  Piti leikkiä hippasta.  Mukit heiluivat holtittomasti käsissä ja osa marjoista sinkoutui juostessa takaisin maastoon.

Voi ei !  Hippaa paetessa olin astunut liukumiinaan - lämpimään lehmän läjään.  Lanta luisti jalan alta, lämmitti jalkapohjaa, työntyi pärskähtäen varpaiden välistä ja löyhkäsi ympäristöön.  Loputkin marjat mukista ponkaisivat taivaan tuuliin.

Hippa sai kiinni.  Harmitti.  Ei huvittanut enää leikkiä.  Nauroivatkin, mokomat, vahingolle.

Ei auttanut maanittelu.  Jäin mököttämään suu mutrussa, kulmat kurtussa muiden mennessä leikkeihinsä.  Jalka ei puhdistunut heiiniin pyyhkimällä.  Ojan pohjalla oli vettä.  Huljuttelin jalkaa vedessä ja sain sen puhdistumaan edes siedettävästi.

Harmi ei hellittänyt.  Sisu ei antanut periksi mennä muiden joukkoon.  Haahuilin ympäri hakaa noukkien marjoja mukiin.  Muki täyttyi nopeasti ja oli jo kukkuroillaan.  Nyt voi palata muiden joukkoon.

Joko teillä on mukit täynnä ? kysyin esitellen saalistani.

Joillakin oli pohja peitossa, toisilla tuskin sitäkään.  Alkoi kiihkeä marjan metsästus.  Kenen muki olisi ensin täysi? Hain itselleni uuden mukin.  Nopeimmin kerännyt sai voittajan kunnian itselleen.  Kaikkien mukit kerättiin kuitenkin tasapuolisesti täyteen.  Mansikantäydet mukit jätettiin kuistin penkille ja kuin varpusparvi pyrähdettiin alapellolle talkooväen luo.

Täti oli tuonut särvintä, ruisleipää, voita, suolakalaa ja kokkelipiimää.  Kahvia sai syönnin päälle.

Sain käteeni viipaleen leipää ja palan suolakalaa.  Kokkelipiimää en halunnut.  Ruisleipä paksun voikerroksen kera maistui melkein makealta.  Tönkkösuolattua kalaa näykin suuhuni vähän kerrallaan.  Kahvia saivat vain aikuiset.

Syötyä jatkui hippaleikki heinäseipäiden seassa.

Aurinko oli ja aikaa ohittanut korkeimman kohdan ja päivä alkoi painua mailleen.  Heinät olivat seipäillä ja urakka täysi.  Haravia, heinähankoja ja ylimääräisiä heinäseipäitä kokoiltiin vielä rattaille hevosen kyytiin.  Talkooväki palasi talolle tietä pitkin, lapset lehmihaan läpi.

Talolla odotti talkoosoppa.  Jälkiruoaksi oli lapsille mansikkamaitoa.  Mansikat survottiin mukin pohjalle, siroteltiin sokeria joukkoon ja täytettiin muki maidolla.

Lapset levittäytyivät pihalle mansikkamukeineen.  Kuka istahti porraspieleen, kuka kiipesi kivelle, kuka kapusi kannon nokkaan.  Kukin halusi syödä mansikkamaitonsa hiljaisuudessa, nauttien.

Syötyä miehet menivät saunaan.  Naiset jäivät siivoamaan pöyttä ja pesemään astioita.  Täti tuli ulos.

Ptruii Mansikki, ptruii Helmikki, ptruii !!!

Ptruii Mansikki, ptruii Helmikki, ptruii !!!

Lehmän kello alkoi kilkattaa koivikossa.  Mansikki käveli paikalle ryskeen kera.  Kotvan kuluttua seurasi Helmikki löntystäen perässä.

Täti laittoi Mansikin liekaan, asetti lypsyjakkaran utareiden kohdalle maahan, istahti kahareisin jakkaralle ja pisti ämpärin polviensa väliin.

Lapset! Ottakaapa lehväksiä ja hätistelkää kärpäset ja muut herhiläiset loitommalle, komensi täti, ennenkuin alkoi lypsää.  Osa lapsista teki työtä käskettyä, kaikkia ei asia kiinnostanut.  Minua kiinnosti.  Oli mukavaa katsoa, miten täti lypsi.

Täti otti lujan otteen utareista ja alkoi puristellen vedellä niistä.  Maitosuihku ampaisi ulos utareesta sihahtaen ja napsahti terävästi ämpärin laitaan.  Täti lypsi tasaiseen tahtiin.  Maitoa tuli hyvin ja ämpäri täyttyi.

Mansikki oli rauhallinen.  Ötököt eivät kiusanneet, kun lapset hätistelivät niitä lehväksillä loitommalle.  Lehmä katseli suurin, ruskein, lempein silmin.  Silmäripset olivat pitkät ja silmät raukeat.  Lehmä työnsi turpansa lähemmäs ja kurkotti kielensä nuolaistakseen kädestä.  Kavahdin.  Niin tottunut en sentään ollut lehmiin.  Mutta tädin lähellä oli kiva olla.  Täti ei koskaan korottanut ääntään.  Nytkin puheli tasaisella, matalalla äänellä, niin lehmille kuin lapsille.

Kun Mansikki oli lypsetty, oli Helmikin vuoro.  Täti otti pari pientä kippoa ja lypsi maitoa suoraan niihin.  Kipot hän laittoi maahan kissojen juoda.  Lypsyn jälkeen lehmät vietiin navettaan ja niille annettiin apetta,  Maito kiikutettiin kellarin kylmyyteen.

Miehet olivat parahiksi palanneet saunasta ja naisväki pääsi kylpemään ja pesemään lapsikatraitaan.  Saunassa saattoi pestä loputkin lannahajut varvasväleistään.

Saunottuaan isä kiirehti lehmihakaan ja sai kerättyä vielä ison astiallisen mansikoita kotiin vietäväksi.  Isä oli perso mansikoille, kuten lapsetkin.  Äiti ei mansikoista perustanut, koska oli niille allerginen ja sai niistä kuumetta.

Alettiin valmistella kotiinlähtöä.  Linja-auto tulisi kohta.  Masensi.  Taas linja-autoon.  Miksi tädin pitikin asua linja-automatkan päässä.  Tätä hauskuutta voi saada vain kärsimällä kurjuutta molemmissa päissä, alussa ja lopussa.

Matka bussipysäkille tuntui raskaalta.  Kavuttiin ylämäkeen, päivän touhut väsyttivät ja mieltä masensi tuleva bussimatka.  Isä oli ottanut pikkusiskon vuorostaan harteilleen tämän valittaessa väsymystään.  Äiti oli asettanut pikkuveljen istumaan kahareisin lantionsa varaan ja selästä tukien kantoi tätä siinä.  Toisessa kädessä olivat matkatavarat.  Isoveljelle oli uskotti pieni maitohinkki täynnän mansikoita.  Isä ei rallatellut, Jokainen mietti omiaan.

Bussi porhalsi pysäkille. Äiti tyrkkäsi minut ensimmäiseksi bussin ovesta sisään.  Ilmeeni oli myrtynyt. No, sieltähän se tyttö tulee.  Joko on olo kohentunut, tervehti kuljettaja.  Mulkiasin mutruisena miestä.  Kyseleekin vielä.

Kuulehan, jos istuisit tähän eteen, rahastajan tuolille, viereeni, et välttämättä voisi niin huonosti.  Voisimme avata tuon sivuikkunankin.  Jos saisit raitista ilmaa, ei naftan käry kiusaisi.

Usko pois, sanoi mies.  Minunkin tyttäreni voi huonosti linja-autossa ja tämä keino tepsii.

Uskaltauduin ehdotukseen.  Kaikki asettuivat paikoilleen, ovi sulkeutui ja auto ampaisi tien selkään.

Paperipussi oli varattu varmuuden vuoksi syliin.  Tie näkyi koko ajan edessä, töyssyt eivät tuntuneet samalla tavalla vatsan pohjassa kuin keski- tai peräpenkillä, sivuikkunasta virtasi raitista ilmaa.  Matkan menoa oli mukava seurata auton etuikkunasta.

Katsopas, sanoi mies, tuolla näkyy jo kotopysäkki.  Hämmästytti.  Joko matka loppui?  Kuinka se näin lyhyt oli?  Ei ollut ehtinyt edes ajatella paperipussia.

No niin, sanoi kuljettaja ja taputti kädelle.  Kai sinä tulet kyytiini toisenkin kerrran.



perjantai 11. tammikuuta 2013

Koska olen huono kirjoittamaan käsitöistäni -  mielestäni kuvat puhukoot puolestaan  - ajattelin kirjoitella pienistä ja suuremmistakin unelmistani - toteutneista ja totetumattomista.

Mainitsin jo siitä, että käymme mökillä saunomassa.  Mökki on ollut unelmani jo lapsuudesta.  Seuraava kirjoitelmani on yksi vuosien kultaama lapsuuden kokemukseni, johon unelmani perustuu.

Kutsu oli käynyt mökille, saareen.

Eväskorit oli varustettu valmiiksi ja oven pielessä odotteli kasa räsymattoja.  Mattopyykille oli aikomus muun mökkeilyn ohessa.

Soukka, savolaismallinen puuvene vartoi valkamassa.  Siihen ahtautui neljä aikuista ja viisi lasta.  Kun mukaan mahdutettiin vielä eväskorit, pestävät räsymatot ja kalavehkeet, oli vene laitoja myöten lastissa ja ui syvällä.

Soutumatkaa mökille kertyi pari kilometriä. Isä ja setä - veljekset - asettuivat airoihin, täti perää pitämään ja äiti kokkaan pienempien lasten kera.  Isommat lapset löysivät paikkansa veneen pohjalta, räsymattojen päältä.
Airot upposivat veteen ja miehet alkoivat soutaa pitkin, voimakkain vedoin.  Vene irtosi valkamasta, kokka kääntyi kohti ulappaa.

Tuuli tuskin ollenkaan.  Vain pienet kareet rikkoivat veden pintaa.  Auringon kilo säkenöi kareissa häikäisten silmiä.  Pääskyset kisailivat korkealla järven yläpuolella piirtyen vasten pilvetöntä taivaan kantta.  Vesi järvessä oli niin kirkasta, että pohja näkyi.  Lapset kurkistelivat laitojen yli tähyillen pohjakasvillisuutta ja mahdollisia kaloja.  Lokit kirkuivat horisontissa kaarrellen.  Käytiin kohti keskipäivää.

Miehet olivat solmineet nenäliinojensa kuhunkin kulmaan solmun ja pistäneet nenäliinat päähänsä ajamaan hikinauhan ja auringonsuojan virkaa.  Paidat oli päältä riisuttu ja housun puntut kääritty rullalle polviin saakka.  Jalat olivat paljaina, sukitta ja kengittä.  Kuulumiset vaihdettiin soutamisen lomassa ja nauru sekoittui airojen ääniin.

Lapset olivat vaiti.  Vanhempien keskustelua ei tohtinut häiritä liiallisella äänen pidolla.  Ippaakaan, sedän ja tädin tyttöä, ei oltu tavattu aikoihin.  Vähän vierastutti.  Veisi aikansa, ennen kuin juttu serkun kanssa juontuisi ja kainous kaikkoaisi.  Kunhan päästäisiin mökille, kyllä siellä vielä ehtisi.  Ippa oli isoveljen ikäinen. Kiinnostuisiko edes pikkutyttöjen seurasta.

Kotvan soudettua saatiin mökkisaari näkyviin.  Pieni saari kohosi järvestä nyppylänä.  Laituri työntyi rantasaunan kupeesta kohti ulappaa.  Mökin edusta oli paljasta, sileää kalliota.  Punainen mökki kökötti saaren korkeimmalla kohdalla taustanaan metsikkö.  Piha antoi etelään ja oli aurinkoinan aina iltamyöhään.

Kokka käännettiin kohti saarta ja kohta karahti vene rantakiville asettuessaan laiturin kylkeen.  Miehet kytkivät veneen ja nostivat lapset laiturille.  Vanhempien jäädessä purkamaan venettä lapset kirmasivat kallioille.  Sileät, laakeat, auringon paahtamat kalliot melkein polttelivat paljaita varpaita.  Vähäinen kasvillisuus kallion koloissa oli  paahteessa kärventynyt karrelle.  Liiat vaatteet lennähtivät levälleen kallioille ja lapset juoksivat matalaan poukamaan polskuttelemaan kukin taitonsa mukaan.

Purettuaan ja järjesteltyään tavaransa vanhemmat viittoivat lapset välipalalle.  Vatsat täyttyivät karjalanpiirakoista, maidosta ja munavoista.

Syötyä miehet lähtivät virittelemään verkkoja.  Myöhemmin oli määrä mato-ongilla narrailla särkiä ja ahvenia.  Naisia odotti mattopyykki.  Ippa ja isoveli tahtoivat miesten mukaan.

Matot kasteltiin läpimäriksi rantavedessä ja kiskottiin ja leviteltiin laakeille kallioille.  Vettä varattiin vielä ämpäreihin.  Mäntysuopaa maton pintaan ja juuriharjat heilumaan.  Valkoinen vaahto valtasi maton, mutta kun kädellä poisti pintaa, raidat paljastuivat ja voi arvioida, oliko matto puhdistunut.  Välillä viskattin vettä ämpäristä.  Tytöt touhusivat mukana naisten harjoja väistellen.  Mattojen tomuntuoksu muuttui mäntysuopaiseksi.

Kun matot oli kuurattu, ne raahattiin veteen.  Niitä huljuteltiin vedessä , tallottiin pohjakallioita vasten ja huljuteltiin taas. Lopuksi ne kiskottiin kallioille, taiteltiin kokoon ja tallottiin jaloilla, jotta liika vesi valuisi pois. Kun matoista ei enää vettä irronnut, ne nostettiin laiturin kaiteelle kuivumaan.

Verkot oli vedetty kallioisen luodon kupeeseen.  Jo istuivat miehet veneessä kohot kareissa keikkuen, isoveli ja Ippa rantakivillä vapojansa vahtien.  Järvi alkoi tyyntyä ja maisema muuttua autereiseksi.

Ahven oli syönyt sen verran, että saatiin laitettua rantakalaa.  Rautapata tuikattiin tulille kalliolle, kivien päälle. Pohjalle tilkka vettä, lohkottuja, kuorittuja perunoita ja sipulia.  Keiton kotvan kiehuttua lisättiin siivotut, suolatut ahvenet ja päällimmäiseksi paljon voita.  Soppa sai hautua hiljalleen.

Lautasellin rantakalaa, pala ruisleipää, päällä paksu kerros voita.  Ruoka oli hyvää, vaan hidasta syödä, sillä ahvenissa oli ruodot tallella.  Siivota sai ja tarkkaan.  Ei tohtinut sellaisenaan syödä.  Ajatuskin kurkkuun kiinnittyneestä kalanruodsta oli kauhistus.  Vanhempien vakuuttelu, että ruodon saisi irtoamaan haukkaamalla palan ruisleipää ei auttanut.  Parasta vain olla tarkkana.

Päivä oli ehtinyt pitkälle.  Miehet, isoveli ja Ippa lähtivät lämmittämään saunaa ja varustamaan vastaksia.  Korjattuaan ruoat ja pestyään astiat rannassa naiset ryhtyivät rakentamaan siskon petiä lapsille mökin tuvan lattialle. Vanhemmat nukkuisivat omissa huoneissaan.

Saunottua ja uitua viritettiin valkea uudelleen kivien koloon ja istuttiin iltaa makkaraa tikun nokassa nuokuttaen ja monia mukavia muistellen.  Oranssinen aurinko sinkoili viime säteitään horisontista.  Järven pinta oli peilityyni.  Savu sai pidettyä hyttyset vain vaivoin loitolla ja pian oli pakko siirtyä sisälle, suojaan niiden hyökkäyksiltä.

Lapset kömpivät kukin vuorollaan siskon petiin.  Pienimmät ehättivät jo unten maille.  Muut makasivat valveilla kuunnellen vanhempien jutustelua pöydän ääressä, öljylampun hämärässä.  Kesken kaiken isoveli pomppasi pystyyn, käveli kädet ojossa kohtaan, jossa Ippa nukkui ja sukelsi tämän viereen.

Vanhemmat hämmästyivät ja vielä valveilla olevat lapsetkin pomppasivat pystyyn kuin paremmin nähdäkseen, mitä oli tapahtunut. Vanhemmat, ensi-ihmetyksestään toettuaan, kyseilvät isoveljeltä, mitä tämä tempullaan tarkoitti, vaan jäivät vastausta vaille.  Isoveli oli täydessä unessa nukkumatin mailla. Lapset asettuivat takaisin makuulle.  Aikuisten iloinen puheensorina tuntui kuuluvan yhä kauempaa.  Silmät painuivat kiinni.  Uni voitti väsyneen.

Aamulla aikuiset eivät malttaneet olla kiusoittelematta isoveljeä.  Isoveli oli tuohtunut, kiisti  eikä muistanut asiasta mitään.  Ipan vierestä hän oli kuitenkin aamulla herännyt.  Tokko vanhemmat olivat häntä siihen tuoneet.  Veljeä sen verran harmitti, ettei hän hakeutunut enää Ipan seuraan.

Aamupäivä kului lapsilta uidessa, onkiessa ja muuten vain lleikkiessä, kunnes puolilta päivin, vanhempien jo vietyä tavarat veneeseen, oli aika lähteä paluumatkalle.  Matot olivat taas pakattuina veneen pohjalle.  Ne olivat enää hieman nihkeät ja niiden päällä saatoi hyvin istua.  Miehet olivat kokeneet verkot.  Saalista oli saatu ja ämpärit ahdettu täyteen kalaa.  Kalat oli suomustettu ja sisälmylset poistettu.  Perkuujätteet heitetty kallion koloon.  Kohta kaarteli paikalle lokkilauma ja puhdisti paikan viimeistä evää myöten.  Särjet kannettin kotiin kissakaloiksi.

Päivä porotti helteisenä.  Äiti veti paitaa pienempien päälle.  Olkapäät alkoivat jo punottaa.  Vesi vielä voimisti auringon sätteilyä.

Keskustelu ei enää kirvonnut eilisen tapaan.  Puhumiset oli puhuttu, sanottavat sanottu.  Vanhemmat vaikuttivat voipuneilta ja väsyneiltä.  Tunnelma veneessä oli kuitenkin tyytyväinen ja leppoisa.  Isoveli istui keskituhdon  toisella puolella, erillään Ipasta.  Katse kiertyi kuitenkin vaivihkaa katsomaan Ippaa palatakseen kerkeästi tutkimaan järven pohjaa.

Isoveli oli ihastunut.






keskiviikko 9. tammikuuta 2013

Tämä Josefine-asu on tehty lastevaunun
hyttysverkosta ja vanhasta pitsiverosta.  Somisteena mustaa pitsiä , musta lasihelmi ja mustaa satiininauhaa.

Hattu on virkattu ja somistettu pitsein.
Tässäpä taas uusi virkattu pitsiliina.

tiistai 8. tammikuuta 2013

On lauhaa - yön aikana on satanut lunta, joten ulkotyöt kutsuvat

 Koska ulkona on niin lumenvalkoista, valitsin uudeksi Barbie-asuksikin valkoisen.
Pukuun on käytetty Valkoista puuvillakangasta sekä valkoista lasten vaunujen hyttysverkkoa.
Liina on muuten helppo, mutta kiemuroiden
kanssa pitää olla tarkkana.  Ainakin minä jouduin hätäisyyttäni purkamaan muutaman kerran.

Edelleen harmaata ja huuruista

 Koska päivä on harmma, valitsin tähän hieman pirteämmän Barbie-asun.

Hame on tehty vuorisilkistä, pusero Miesten valkoisesta kauluspaidasta.  Hatun muokkasin äitini vanhasta huopahatusta.  Liimasin lierin ja kuvun yhtymäkohtaan ohuen kaitaleen turkista.
Tässäpä näytille uksi monista liinoistani.



Olisin kiitollinen, jos saisin palautetta.

Mistä piditte.

Mikä ei ollut kovin hyvä.

Haluatteko kertoa jotain muuta.

maanantai 7. tammikuuta 2013

Harmaata ja huuruista pakkashuomenta teille kaikille

 Tässä Barbie-vaattessa sininen osa on miesten kauluspaidasta. pitsi helmassa on irroitettu kastemekosta.  Alushame on tehty valkoisesta lakanasta ja tyllistä.  Kiiltävä osa leningissä on vanhaa verhoa ja valkoinen urheilupuserosta.  Ommelkoristeet on tehty muliinilangalla.
















 Vanha puseroni on päässyt Barbie-leningin kankaaksi.
Valkoiset osat on tehty miesten vanhasta valkoisesta kauluspaidasta.
Minulla tätä sinistä lankaa riittää.  Tässä yksi uusi luomus.

lauantai 5. tammikuuta 2013

Barbie-vaatteita edelleen kera pitsiliinain


Ylläolevan Barbie-mekon ompelin äitini vanhasta pyhämekosta.  Loimukuvioista samettia kultaterein.


Vieressä olevan Barbie-asun hame on pitsiverosta tehty, pusero miesten paidasta.  Musta kassi olkapäällä on tehty palasta kiiltävää tuulipukukangasta.  Hatun virkkasin ohuesta kalastajalangasta.
Tässäpä taas yksi niistä noin 300 virkkaamastani pitsiliinasta.


Olisi kiva kuulla kommenttejanne tekeleistäni, jos jaksatte näin joulukiireiden jälkeen vaivautua.

Olen nukkunut tänä aamuna pitkään.  Kohta lähdemme mökille lämmittämään saunaa.  Hyvää päivän jatkoa kaikille sivulleni eksyville ja etsiytyville.