Tessu jatkuu...

Mies suostui, tilasi kaivurin, 

minä miniälle soitin ja lupasin.

Tessu valkeaan lakanaan käärittiin 

ja pahvilaatikkoon laitettiin.

Kun menimme Tessua hautaamaan, 

tuli nosturiauto mökkitiellä vastaan.

Ei mahhduttu kunnolla ohittamaan,

 piti peruuttaa mökkinaapurin pihaan.

Oli meillä kummastus suuri,

kun nosturiauto poistui mökkipihasta juuri.

Me mökille kun saavuttiin,

siellä kaivurikuski tavattiin.

Mies tivasi,

mitä nosturiauto täällä teki.

Pani maaten, kuski totesi.

Mikä pani, mies ihmetteli.

No kaivuri, kuski tarkensi.

Sen jälkeen tarkemmin selitti.

Oli siirtämässä suurta kiveä.

Unohti tukijalan täsmätä.

Kivi painoi monta tonnia,

alkoi kaivuria kumoon vivuta.

Niin kellahti kaivuri kyljelleen,

kuski kuului ehjänä säilyneen.

Vaan nosturiauto tarvittiin,

kun kaivuri pystyyn nostettiin.

Muuten kuoppa oli Tessulle kaivettu,

kivet mansikkamäeksi rakennettu.

Iso kivi on mansikkamäen kupeessa.

Muistona kommelluksesta.

Vaan ahomansikoita kasvaa nykyisin mäki.

Siellä kykkii kesäisin iso ja pieni väki.

 Kuoppaan  Tessun taiten laskettiin, multa päälle varoen lapioitiin.

Tahtoi miniä kiven haudalle laittaa. 

Siihen nimen, syntymäpäivän ja kuolinajan kaivertaa.

Vaan mitä laittaisin siihen tekstiksi,

sitä miniä ääneen ihmetteli.  

Mitä tapasit sanoa Tessulle,

kun halusit käyvän sen levolle.  

Minä kysyin, miniä vastasi.    

Ole vain, minä sitä kehoitin,

ole vain, kun rauhoittaa halusin, 

ole vain, kun halusin lohduttaa, 

ole vain, kun halusin helliä.   

Ole vain, lukee Tessun kivessä.  

Ole vain  - se tarkoittaa enemmän.