torstai 28. helmikuuta 2013

Villasukka

Villasukka vettyi lätäkössä.  Oli virunut siinä jo jonkin aikaa.  Kuravesi peitti sukan syvää punaa.

Se kapinoi. Tähänkö päättyi hienosti alkanut elämä?  Oliko kohtalona lahota pahaisessa kuralammikossa?

Se  mietti mennyttä.  Ensimmäisen vuoden se oli viettänyt mustan lampaan turkissa, kunnes villa oli lampaasta keritty ja kerätty säkkeihin.  Lammas oli musta väriltään, mustalammas muutenkin.  Sopeutumaton – oman tien kulkija. Lampaastako oli lähtöisin myös villasukan vimma olla muuta kuin pelkkä villasukka.  Se kaipasi jotakin enemmän, jotain sanoiksi pukematonta, mitä ei itsekään oikein ymmärtänyt.   Sisin selitti, ettei tähän ollut tyytyminen. 

Jo villana se vastusti. Ei suostunut ruskeaksi muiden villojen tapaan.  Vasta syvän puhuvan punainen väri asettui villaan tasaisesti.  Langaksi kehrätessä se oli kiukutellut kohtaloaan, neulojan käsissä kiertyili  ja hankaloitti kutomista.  Äiti aikoi jo hylätä työnsä, mutta tyttö, jolle sukkaa kudottiin, oli mieltynyt punaiseen  villalankaan ja halusi ehdottomasti saada siitä sukat itselleen.  Äiti huokaisi ja päätti kutoa sukat valmiiksi vaikka väkisin.  Joulunpunaiset töppöset valmistuivat aikanaan, parahiksi pakkasille.
  


Lumi oli satanut maahan ja nietokset peittelivät tienoota.  Oli ensimmäisiä suojapäiviä.  Tyttö tovereineen tahtoi lumileikkeihin – lumilinnoja, -ukkoja ja -lyhtyjä rakentamaan. Koska oli nuoska, ei äiti sallinut pantavan pakkaskenkiä jalkaan kostumaan, vaan kumisaappaat saivat kelvata.

Lapset aloittivat urakkansa ja kohta kohosi pihalle komea linna, lumiukko uksea vartioimaan ja puolen tusinaa lumilyhtyä muurille hämärää hävittämään.

Äiti lupasi lapsille kynttilän loppuja lumilyhtyjen valaisua varten.

Kun kynttilät oli pantu palamaan ja koko komeus lyhdyin valaistu, päätettiin ryhtyä lumisotasille.  Sotaan varustauduttiin tekemällä kasapäin lumipalloja varastoon.  Komeaa, vaivalla rakennettua linnaa ei raatsittu käyttää sotatantereena, vaan rakennettiin suurista lumipalloista muuri loitommalle.  Vastapuolet asettuivat molemmin puolin muuria.  Kummallakin puolella tuli olla oma sotalippu kepin nokassa.  Toisella puolella se oli kirkkaan punainen kaulaliina.  Toinen puoli vielä pähkäili, mistä sotalippunsa saisi.  Silloin, taas kerran, tyttö veti saappaan jalastaan asettaakseen  ilkeästi kiertyilevän, punaisen villasukan kunnolla paikoilleen.  Joukkueen johtaja huomasi hyökkäävän punaisen villasukan tytön kädessä ja päätti, että sukka suorittaisi sotalipun virkaa.  Ei auttanut tytön kuin luopua sukastaan, vaikka tiesi, että pakkanen pureskelisi varpaita villasukattomassa saappaassa.  Niin nousi nyöstynyt sukka kepin nokkaan  ja taistelu alkoi.

Jatkuu....

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti