Hallanhuuruinen sää kuurasi lehtipuiden paljaat oksat ja himmensi havupuiden syvän vihreyden.  Aurinko singautteli säteitään matalalta taivaanrannan takaa ja sai kiteisen kuuran tuikkimaan timantteina oksistossa. Lumi narskui anturan alla.  Paksu toppatakkikaan ei pitänyt pakkasta loitolla, vaan hyinen kylmyys hiipi jäseniin.  Pakkasmittarin elohopea oli painunut liki kolmeakymmentä miinusastetta.   Ilma oli tyyni, maisema liikkumaton, pakkasen jähmettämä.

Ei tehnyt mieli ulos tällaisella ilmalla.   Mieluiten käpertyi sohvan syvyyksiin, takkatulen syleilyyn.  Vaan Pepi piti ulkoiluttaa.  Pissa- ja kakkalenkki kiertää.  Ristiriita oli sitäkin suurempi. kun koira tuntui nauttivan kipakasta pakkassäästä.  Nuoskasää, räntä- tai vesisade jähmettivät koiran ulko-ovelle epäilevä ilme kasvoillaan. Pää painui alas, kaula ja kuono pitkälle venyneenä.  Kirsu nyki ja nuuhki ilmaa.  Monesti pyörsi koira ovelta takaisin eikä suostunut ulos ollenkaan.  Pinnisteli tarpeittensa kanssa, kunnes keli kuiveni.  Märkyys oli Pepistä pahasta.  Tassut kastuivat, turkki tärvääntyi ja korvakarvat kihartuivat käkkärälle. 

Vaan pakkanen, pikkupakkanen tai kunnon kylmä, valoivat koiraan uutta energiaa.  Se pomppi kuin kumipallo neljällä tassullaan tietä pitkin,  sukelsi puuterilumeen, kynsi kuonollaan kinosta, pyöri, kieri ja temusi.  Joskus hanki vei jalat alta ja koira joutui työskentelmään tosissaan päästäkseen kovalle maalle.  Se ei intoa lannistanut, vaan kohta jo koira sukelsi uudelleen nietoksiin, nosti lumisen naamansa näkyviin ja säteili.  Silmät säteilivät, suu näytti nauravan, korvan juurikarvat sojottivat  sähäkästi pystyssä. Pieni keho kieli; olen onnellinen, minä nautin.

Koira nautti, emäntä kärsi.  Pakkanen palelsi varpaita, hyinen kylmä hytisytti harteita. Paikoillaan olo vain pahensi asiaa.  Juostaisiin jo, Pepi, eteenpäin, jotta minäkin saisin liikettä.  Ei ymmärtänyt koira emännän murheita.  Sitä ei paleltanut.  Puoliväkisin piti koira kammeta kinoksesta kävelytielle ja kirittää juoksemaan eteenpäin.  Joskus suostui kilpasille emännän kanssa.  Taival taittui nopeasti, verenkierto vilkastui jäsenissä.

Kotikadulle päästyä koiran vauhti hidastui, emännän askel eteni.  Oli viestiä vieri vieressä tien poskessa.  Jokíkinen tuli tarkkaan lukea, osa useampaan kertaan.Joudu jo, Pepi, kohta ollaan kotona, kehotteli emäntä hampaat kalisten ja hihnasta kiskoen.   Pepi pisti tassut tanaan. Istahti tukevasti takamukselleen takajalat koukussa.  Veti päänsä pystyyn niska jäykkänä.

Keho kertoi - en tule.  Lenkki tehdään kunnolla ja kiireettä.  Viestit luetaan ja tarkistetaan , jos tarve vaatii.  Ei raaskinut emäntä  kotiovelle väkisin kiskoa.  Ajatteli vielä kotvan kylmässä kestävänsä.

Kirjootukset koluttuaan Pepi hypähti tassut tanassa emännän eteen, katsoi  silmiin sädehtien, suu naurussa, kuin ilmoittaen olen valmis, ja lähti sipsuttamaan siroin askelin, häntäkieppinä selän päällä, pyllykarvat askelten tahdissa keikkuen, kohti kotia.

Talutushihna laitettin naulaan, talviset tamineet naulakkoon ja jo kiiruhti emäntä sohvalle takan viereen lämmittelemään.  Pepi pomppasi viereen, painoi päänsä rinnalle sydämen kohdalle, kiehnäsi itsensä ihan liki, kohotti katseensa kohti emäntää.  Katseen, täynnä hellyyttä ja hyvää oloa.  Pepin silmät olivat kuin sielun peili heijastaen takaisin juuri ne tunteet, mitkä emäntä sisimmässään tunsi sitä kohtaan.  Pitkään viipyivät koira ja emäntä sylikkäin takkatulen ääressä hyvästä olosta ja yhteenkuuluvuuden tunteesta nauttien.  Lämpö palasi jäseniin, levollisuus laskeutui mieleen.