Pepi jatkuu...

Kerran toisen kun lenkkiä kierrettiin,

Pepi törmäsi piikkiseen siiliin.

Siili oitis kerälle käpertyi,

tyssäs tuttavuus tuhanteen piikkiin.

Piikit törrötti kohti taivasta,

kuului sisältä jumputus kumea.

Pepi pelkäsi, siiliä oudoksui,

alkoi haukkua kauheasti.

Ääni koveni, räksytys riistäytyi, 

ääni muuttui kimakaksi.

Jumpu, jumpu, kuului siilistä,

sitä Pepi ei voinut kuin pelätä.

Ei uskalla karkuun lähteä,

jos selkänsä tuolle kääntää.

Se saattaa perään lähteä,

takaapäin kimppuun hyökätä

ja piikkinsä turkkiini työntää.

Pepi tiennyt ei kuinka toimia.

Se jähmettyi paikoillensa.

Räksytystä ei tohtinut lopettaa,

ase ainoa oli se hällä.

Piti äidin apuun joutua.

Pepi pälkähästä pelastaa.

Äiti Pepin nosti syliinsä,

pois passitti joutuisasti.

Siili piikkeineen jäi paikoilleen,

kai kiitteli puolustustansa.