Aarre oli aivan mainio, vettynyt, niljakas ja löyhkäävä. Mielihyvä
nosti hännän kaareksi selän päälle, korvat koholle ja pään pystyyn. Eivät kiinnostaneet enää muiden koirien
kirjoitukset tien poskessa. Piti päästä
kiireesti aarteen kera kotiin.
Emäntä oli mielessään vannonut kotiin päästyä hävittävänsä
koiran mukaansa haaliman hirvityksen, mutta joutui luopumaan ajatuksesta. Koira
rakasti villasukkaa. Muut aarteet saivat
väistyä, vain villasukka kelpasi. Koira
retuutti sitä ympäriinsä, venytti ja vanutti.
Kukaan ei saanut sukkaan koskea. Nukkuessakin
sukka oli kuonon alla tai etutassujen välissä.
Emäntäkin unohti harminsa ja villasukka asettui
taloksi. Koko koiran eliniän se vietti
tämän parhaana kaverina. Kiersi lenkit
mukana, nukkui yöt kaverina, toimi lohtuna ja leikkitoverina. Sukka sopeutui
oloonsa, vaan haaveili yhä muusta, paremmasta, hienommasta, komeammasta,
ylväämmästä, upeammasta -
täyttymyksestä!
Koira kuoli aikanaan.
Emäntä suri ystäväänsä, mutta päätti lopulta siivota kaikki koiraan
liittyvät asiat pois.
Siivotessa käteen tarttui villasukka, koiran paras kumppani.
Emäntä otti sukan käteensä ja silitti sitä sormillaan. Emäntä ei raaskinut heittää sukkaa
menemään, vaan pesi ja puhdisti sen ja laittoi komeron ylähyllylle muistoksi
lemmikistään.
Siellä sukka vietti vuosia -
pimeässä. Vain silloin tällöin
ovi avautui, kun komeroon jotain laitettiin tai sieltä ulos otettiin.
Villasukka jatkuu...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti