Vaan ei ollut se konsti ollenkaan

Pepi siisti oli kai  luonnostaan

Heti hädän tullen se oivalsi

ja oven edessä vikisi.

Oman paikan sai Pepi koreineen

vanhempien makuuhuoneeseen.

Kantoi Pepin kerran jos toisenkin

äiti koriin tälle  kertoen

Pepin paikka tää on, kai uskot jo sen.

Pepi oppi, koriin mielistyi

Usein omaan paikkaan vetäytyi,

Kun halusi olla rauhassa

se makasi omassa korissa.

Vaan ennen nukkumaanmenoa Pepi vaati vuoteeseen seuraksi.

Se kellahti heti selälleen ja paljasti maarunsa pehmoisen

Sitä piti vatsasta silittää ja tassun taipeista rapsuttaa.

Kun huomio riitti Pepille,

se takaisin tassuille kiepsahti,

sängyn laidalta alas hyppäsi

 ja vuoteen alle taapersi.

Paljon nukkui vuoteen alla tai päädyssä,

toki myöskin omassa korissa

Oli kulunut päivä muutama,

isä alkoi äitiä moittia.

On kuorsaukses öisin kamala

ei anna se minun nukkua

Äiti kummissaan oli kovasti.

Ei kukaan ennen aiemmin

ole kuorsauksesta soimannut.

 Päinvastoin on joskus sanottu,

sinä nukut niin ääneti toisinaan,

on pakko tulla tarkistamaan,

tokko hengität enää ollenkaan.

Yönä toisena äiti heräsi,

kuorsaus kuului, jotta huone tärisi

Nytpä yllätin isän itsensä,

tuumi äitii  melkein mielissään

Vaan mitä kummaa, isä nukkuikin,

hiljaa, hengenvedoin tasaisin

Kuka kumma voi meillä kuorsata,

minä ainakin istun valveilla.

Äiti itseksensä ihmetteli,

kunnes arvoitus hänelle selvisi.

Pepi pieni makasi matolla.

Oli ketarat kohti taivasta.

Miten ääni niin kovin kumea

 voi lähteä pienestä koirasta.

Jatkuu...