Tessu jatkuu...

Tessu rakasti kevättalven  kirkkaita päiviä.  Valkoinen, kevätauringossa kimalteleva hanki kantoi ja salli koiran kirmata pitkin järven selkää, viilettää  vastarannalle saakka, kaartaa loivassa kaaressa takaisin ja palata nuotiopaikalle grillimakkaroita kärttämään.  Grillimakkara oli Tessun herkkua.  Kun palan sai, piti  jo pyrähtää pieni kierros pitkin jäistä järven pintaa, palata sitten uutta herkkupalaa pyytelemään.

Vaan tuli kevättalvi ja pääsiäinen.  Ei maistunut Tessulle makkara.  Kävi vain  nuuhkaisemassa pari kertaa ja hylkäsi  hangelle.  Eivät kirittäneet koivet hankikantoista järven pintaa.  Koira vaelteli vaisuna pitkin pihapiiriä.   Energia oli ehtynyt, tarmo kadonnut.

Miniä käytti lääkärissä, syötti rohtoa jos jonkin moista.  Vaan ei koira kohentunut ei tauti taantunut.

Puhelin pirahti pöydällä huhtikuisena aamupäivänä.   Langan päässä miniä.  Sanoista ei itkulta tahtonut selvää saada.  Tessun taudin syy oli selvinnyt.  Syöpä pahasti vatsaan levinnyt.  Ei toivoa ollenkaan, piti koira piikillä lopettaa.

Saanhan haudata Tessun mökille, miniä itku kurkussa aneli.  Tessu mökkiä kovin rakasti, siellä viihtyi ja sinne halusi.  Ei olisi hauta kaukana, olisi helppo haudalla vierailla.

Mistä soitat, kyselin hämilläin, voinko palata asiaan pikipäin. 

Minä soitan luota lääkärin, on minulla mukana puhelin.

Hyvä,  palaan kohta asiaan.  Pari asiaa joudun tarkistamaan.

Miehen langan päähän tavoitin.,  hänelle asian selostin.  Maa jäässä on, kuinka kuoppa kaivetaan, lienee vastaus siihen vaikea.

On asia miniälle tärkeä, en tahtoisi sydäntään särkeä.

Vaan muistatko mistä puhuttiin, kun  mökillä kiviä katseltiin.   Hujan hajan ne lojuivat tontilla, oli niitä ikävä katsella.  Minä tahdoin ne kasaksi kerätä, kolot täyttää maalla ja ahomansikan taimilla.   Nyt olisi oiva tilaisuus, sujuisi samalla Tessun hautaus. 

Jatkuu...