Toki näin ei käynyt joka kerta eikä edes joka toinen, mutta sen verran usein kuitenkin, että saalistusinto säilyi. Saaduista sinteistä ei ruokakaloiksi ollut ja ne päästettiin heti veteen takaisin, ellei sitten kierrätetty lasipurkin kautta. Kaikilla lapsilla oli oma silmukkansa. Isommat lapset taiteilivat pyyntivälineen myös pienemmille. Monesti kehkeytyi kisa lasten välille. Kenelle kertyi lukuisampi saalis. Koolla ei kilpailtu, vain lukumäärällä. Kilpailtaessa kukin keräsi kalansa lasipurkkiin, jotta kisan päätyttyä voitiin todistettavasti laskea, ketä kalaonni oli eniten suosinut.
Pikkuveli, parivuotias, ei osannut laskea, eikä kilpailusta ymmärtänyt, saati, että olisi kaloja edes kiinni saanut. Touhussa hän oli kuitenkin täysillä mukana. Ujutti heinäsilmukkaansa veden alle ja nyhti ylös, aivan kuten näki isompienkin tekevän.
Kisatessa osa lapsista oli siirtynyt loitommalle uimapaikasta. Syvänteen kohtaan, jota hevospaikaksi kutsuttiin. Paikka oli sen verran syvä, että hevonen upposi siihen kaulaansa myöten. Kylän isännät kävivät usein uittamassa hevosiaan samaisessa paikassa ja siksi sitä kutsuttiin hevosuitoksi.
Lapsilla ei ollut lupa viettää aikaansa hevosuiton kohdalla. Kilapailun tuoksinassa kiellot ja komennukset kuitenkin unohtuivat ja paremman saaliin toivossa oli huomaamatta siirrytty pois sallitulta alueelta. Perheen kaikki viisi lasta kykkivät rantatöyräällä silmät tiukasta veden alle tiiraten. Myös nuorimmainen touhussa tomerasti mukana.
Jo nykäisee pieni, parivuotias, napakasti heinästään kiskaistakseen sen ylös kera mahdollisen saaliin. Vaan heinäpä ei nousekaan. On tarrautunut rantatörmästä veteen puskevaan juurakkoon. Nykäyksen voimasta poika paiskautuu pää edellä syvyyksiin. Isosisko vieressä ei ehdi edes ajatella, vaan toimii. Hän tarraa jo veden alle painuneeseen pieneen kantapäähän ja kiskaisee ylöspäin. Poika ponnahtaa takaisin rantatörmälle. Vanhin veli nostaa pikkuveljen pystyyn seisomaan. Lapsirinki tiivistyy pienimmän ympärille ja odottaa. Kuluu kunnon tovi, ennen kuin parivuotias vetää kunnolla henkeä sisäänsä ja päästää itkun parkaisuna ilmoille.
Tyttö kappaa pojan syliinsä ja alkaa kantaa retuuttaa kotia kohti. Mennään vaihtamaan kuivat vaatteet, sanoo tyttö rauhoitellen. Tyttö ymmärtää nuoresta iästään huolimatta, että olisi voinut käydä pahasti. Ihmettelee itsekseen, mikä sai hänet toimimaan niin nopeasti ja kekseliäästi. Ei järki ainakaan, eihän hän ehtinyt edes ajatella. Mummo puhuu varjeluksesta. Liekö varjelus ollut mukana.
Tyttö muisteli mummon lorua:
Ole varjelus vierelläin,
liki aina lähelläin.
Älä anna pahan tulla,
onnettomuuden osua,
tapaturman tapahtua
Verhoa mut viittaasi,
häivytä mut helmaasi,
anna varjos langeta
suojaaman ain minua
Ettei paha saavuta,
onni ohi kiiruhda,
tapaturma tavoita.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti