Tyttö havahtui varhain. Ei nukuttanut. Aamuaurinko pilkisteli ikkunan eteen vedettyjen verhojen raosta. Tyttö nousi vuoteesta ja kurkisti ulos. Pilvetön taivas. Puun latvoissa roikkuva aurinko ei jaksanut vielä lämmittää. Räystäät eivät tippuneet. Lätäköt lepäsivät riitteessä, samoin lasten lätäköstä toiseen uurtamat purot. Mutta kohta kirpoaisivat ensimmäiset pisarat räystäältä ja vesi alkaisi solista puroissa. Tiaiset pyrähtäisivät talipalan kimppuun ja keltasirkut ja varpuset hajoittelemaan hangelle heiteltyjä jyväkasoja.
Muut nukkuivat vielä. Oli hiljaista. Vain seinäkello raksutti seinällä. Tyttö hiipi keittiöön, otti leipäpalan kaapista käteensä ja asettui ihastelemaan oven yläpuolella olevia virpomavitsoja.
Olivat yön aikana melkeinpä kaunistuneet. Höyhenet pöyhistelivät pajunkissoja kehystäen. Kukkaruusukkeet kukoistivat muhkeina.
Kohta olisi kevät ja kesä. Kukat kukkisivat kedoilla, niityillä ja pientareilla. Puut viheriöisivät, ensin hennoin hiirenkorvin, sitten valtoimenaan lehvästön kasvettua täyteen mittaansa. Uusi vihreä nurmi korvaisi kulottuneen ja järvi vapautuisi jäävaipastaan. Talven siniharmaus väistyisi ja värit palaisivat luontoon.
Kevät teki kärsimättömäksi. Ei antanut aamuisin nukkua, valvotti valoisin illoin. Tyttö puki takin yöpaitansa päälle, veti kumisaappaat jalkaansa ja pujahti ulos. Jääriite rapsahteli saappaiden alla tytön tallatessa lätäköitä. Kotvan kuluttua kylmä kuitenkin pakotti palaamaan sisälle.
Pyhäpuku päällä, silkkinauharusetti hiussuortuviin solmittuna, virpomavitsa kädessä. Tyttö käveli veljen vierellä Olgan ja Jussin luo. Tie vietti loivasti kaartaen alaspäin. Pinta oli jäinen ja liukas. Kengänpohjat eivät pitäneet. Kengät olivat vanhat, isoveljeltä perityt. Kulku oli varovaista ja horjuvaa. Taaskaan ei veli välittänyt jäädä odottelemaan, vaan porahlsi edellä. Veljellä oli uudet kengät ja niiden pohja piti paremmin.
Tyttö jäi jälkeen ja pääsi perille paljon veljeä myöhemmin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti