Kalkkunan poikanen jatkuu...
Tytön sydän tuntui särkyvän surusta ja syyllisyydestä.  Hän kappasi pahvilaatikon kalkkunanpoikineen syliinsä jaa juoksi ulos.

Tyttö asetti pahvilaatikon sireenipensaan katveeseen ja asettui itse viereen istumaan.  Silmät peittyivät kyynelistä ja suru purkautui itkuna ulos.  Tyttä silitti poikasen pehmeitä höyheniä etusormellaan, otti linnun käsiinsä ja painoi rintaansa vasten.  Kuolon kankeus alkoi jo asettua lintuun.

Tyttö oli onneton.  Miksi hän oli yleensä saanut linnun, jos sen oli määrä heti kuolla pois.  Eihän hän ollut sitä edes pyytänyt.  Oli siitä toki iloinnut.  Mitä hän oli tehnyt väärin, mitä hänen olisi pitänyt ymmärtää?  Miksi hän ei ymmärtänyt?

Paha olo, suru ja syyllisyys kuristivät sisintä, eivätkä hellittäneet otettaan.  Miksi tuo pieni linnunpoikanen jo otettiin pois, vaikka se ei ollut vielä edes kunnolla elämää nähnyt?

Tyttö itkeä tuhrusteli aikansa sireenien katveessa.  Asia ei kuitenkaan muuksi muuttuisi.  Lintu oli kuollut.  Sen tyttö ymmärsi.  Hän nousi raskain mielin pystyyn ja haki vajasta lapion.  Ainakin poikanen saisi säälliset hautajaiset. Tyttö raahasi lapion ja pahvilaatikon lintuineen valkovuokkoja täynnä olevaan koivikkoon.  Hän teki lapion piston syvyisen kuopan ja asetti linnun kauniisti kuopan pohjalle.  Loi kuopan umpeen ja tasoitteli maan tasaiseksi.  Tyttö risti kätensä ja rukoili:

Rakas taivaan isä
Pieni sydämeni ei ymmärrä
miksi otit lemmikin luotani.
Se ei tajua,
mitä järkeä on syntyä elämään
ja kuolla heti pois.
Äiti sanoo, että jokaisen meidän päivät
ovat luetut,
että elämämme kulku on kirjoitettu
suureen kirjaan taivaassa.
Mutta mitä järkeä on
synnyttää elämä vain yhdeksi päiväksi?
Iita-mummo sanoo, että Luojan tiet
ovat tuntemattomat.
Siltä minustakin nyt tuntuu.
Rakas taivaan isä.
Mistä minä tiedän
mitä sinä olet meinannut.
Ota kuitenkin tämä
pieni kalkkunanpoika
luoksesi taivaaseen.
Pidä siitä hyvää huolta.
Minäkin olisin pitänyt,
jos olisin osannut.
Amen

Tyttö katsoi hautaa.  Tulen muistamaan sinut ainakin aina keväisin, kun valkovuokot kukkivat koivikossa, hän mietti, otti pahvilaatikon ja lapion ja palasi kotiin.

Monena iltana tyttö nukkumaan mennessään risti kätensä ja rukoili pienen kalkkunanpojan puolesta.  Suru hiljalleen hellitti, mutta monesti kaiho kosketti tyttöä katseen osuessa valkorunkoiseen koivikkoon.