Pääsiäinen jatkuu...

Veräjät ja haka oli ohitettu.  Edessä polveili polku.  Isoveli oli jo karannut katseelta.  Tyttö kiritti itsensä juoksuun.  Hän ei halunnut tulla kotiin paljon isoveljen perässä.  Riemu ryöpsähteli mielessä.  Kokonainen pussillinen kananmunia! Kokonainen pussillinen kananmunia!  Paistaisikohan äiti lättyjä? Pitsireunaisia, ihania lättyjä.

Tyttö, tohkeissaan ja pussin takia, jätti katsomatta jalkoihinsa eikä havainnut polun poikki kiemurteelevaa kuhmuraista männyn juurta.  Kengän kärki ei kohonnutkaan kyllin korkealle, vaan kopsahti juuren kylkeen.  Tyttö paiskautui polulle pitkin pituuttaan.  Kananmunapussi, jota tyttö oli kaksin käsin kiikuttanut edessään, puristui tytön alla polkua vasten.  Vaimeasta rätinästä saattaoi vain aavistella, kuinka kananmunien oli käynyt.  Tyttö könysi pystyyn.  Pussi oli revennyt rutistuessaan.  Musertuneet munat valuivat ulos repeymäkohdista tarhaten ympäristöä.  Essu oli ryvettynyt, kädet kananmunan tahrimat, samoin kengät.  Sukka oli polvesta puhki ja verta tihrusi mullan mustaamasta ihosta.  Tunto palautui polveen ja sitä alkoi pakottaa.  Harmi pakkasi kyyneliä silmäkulmiin ja kuristi kurkkua.  Itketti, mutta ei haluttanut itkeä.  Suututti.  Tyttö puri hampaansa tiukasti yhteen, tarrasi tyhjenneen paperipussin käteensä ja alkoi talsia kotia kohti.  Hätä ja hoppu olivat hävinneet.  Kiire oli karannut kintereiltä.  Poissa olivat myös ilo ja riemu.  Paha mieli, häpeä ja harmi asettuivat ajatuksiin ja leijuivat tytön yllä kuin suuri synkkä sadepilvi.

Harmi ei ottanut haihtuakseen, vaikka vanhemmat kotona vähättelivät vahinkoa, eivätkä toruneet tapahtuneesta.  Polvi paikattiin ja kirvely katosi.  Tyttö sai puhtaat vaatteet päällensä ja ehjät sukat jalkaansa.  Mieli vain ei kohentunut.  Murjotus piti pintansa, kutristi kulmat, mutristi suun, riiputti alahuulta.  Ei huvittanut leikkiä eikä touhuta.  Lättykesteistä ei kestänyt edes kuulla.