Polkupyörä

Isoveli oli oppinut ajamaan pyörällä.  Aikuisten isolla pyörällä.  Tyttökin halusi oppia.  Äiti auttoi tyttöä pitämällä kiinni pyörän tavaratelineestä.  Vain siten pyörä pysyi jotenkuten pystyssä.  Pyörä oli kuitenkin aivan liian iso tytölle.  Kun hän painoi polkimen alas, osui toisen jalan polvi melkein leukaan.  Samalla ohjaustanko karkasi liian kauas ja käsi kirposi siitä.  Ei tämä onnistu millään, katso nyt sinäkin, marmatti äiti isälle.  Tottahan se oli, mutta tyttö kärtti sinnikäästi äitiä auttamaan.

Lopulta äiti sanoi, lopetetaan tältä päivältä.  Katsotaan sitten huomenna.  Ei auttanut kuin luovuttaa ja tyytyä siihen.  Mutta oli lupaus huomisesta.  Ei ehtinyt äiti huomenissa.  Valitteli kiireitänsä.  Lupasi taas huomenissa. Kului muutama päivä.  Kiireinen äiti siirsi asiaa aina tuonnemmas.  Tyttö alkoi jo tuskastua.  Yksin harjoittelusta ei tullut yhtään mitään.  Isoveli ei inahtanutkaan tytön aneluille avusta.

Koitti uusi aamu.  Tyttö oli päättänyt.  Nyt tai ei koskaan. Verukkeita ei enää vastaanotettaisi.  Pyörän selkään piti päästä.  Äiti oli luvannut niin monta kertaa.  Lupaus oli lunastettava.

Tyttö kirehti makuuhuoneesta keittiöön.  Vanhemmat olivat aamiaispöydässä.  Äiti, sinä olet luvannut niin monta kertaa,  Tänään sinun pitää tulla auttamaan minua pyörän kanssa.  Äiti! Oli viittä vaille , ettei tyttö polkenut jalkaa.  Se tapa hänelllä oli tulistuessaan jostakin asiasta.

Syo nyt aamupalasi ja mene ulos odottamaan.  Isä ja äiti tulevat sitten perästä, kun kerkiävät, sanoi isä. Tyttö söi, puki päällensä ja kiiruhti ulos.  Alkukesän päivä oli aluillaan.  Aurinko paistoi ja oli jo lämmintä.  Mitä parhain päivä opetella ajamaan.

Katse kiersi pihaa.  Missä mahtoi pyörä olla?  Aikuisten pyörää ei silmä tavoittanut, mutta :::???!!!
Mikä vihreä seisoi seinää vasten?

Juuri silloin vanhemmat tulivat ulos.  No, mitä pidät, kysyi isä.

Tyttö vain tuijotti pyörää.  Se oli pieni, lasten kokoinen, vihreä.  Siinä oli käsijarru ja rungossa jotain kummallisia koukeroita.

Isä osti sen sinulle, koska aikuisten pyörä on aivan liian iso, jotta oppisit sillä ajamaan.  Tyttö ihmetteli ääneen pyörän rungossa olevia koukeroita.  Pyörä on tseckoslovakialainen.  Siinä maassa kirjoitetaan erilaisin kirjaimin kuin meillä täällä  Suomessa.  Nuo koukerot ovat heidän kirjaimiaan.  Älä kuitenkaan kysy, mitä siihen on kirjoitettu.  Meillä ei ole siitä hajuakaan.  Pyörä on nyt sinun ja saat opetella sillä ajamaan ihan itseksesi.  Sen pitäisi onnistua, koska pyörä on lasten kokoa.

Vanhemmat poistuivat sisälle ja tyttö jäi ihastelemaan pyöräänsä.  Hän otti ohjaustangosta kiinni ja lähti taluttamaan pyörää pitkin pihaa.  Pelkkä taluttaminen tuntui juhlalliselta.  Tyttö ei edes yrittänyt satulaan, kuljetti vain pyörää kävellen.

Isä oli seurannut tytön touhuja ikkunasta.  Hän tuli ovelle ja sanoi.  Tuolla konstilla sinä et opi kuunaan ajamaan.  En hankkinut pyörää sinulle talutettavaksi.  Asia on niin, että ellet opi iltaan mennessä ajamaan sillä, pyörä palautetaan sinne, mistä se on tullut.

Pelkkä ajatus, että pyörä otettaisiin tytöltä pois, sai säikähtämään.  Ei ikinä!  Hän oli juuri saanut jotakin odottamatonta ja ihanaa.  Oman pyörän.  Olisi aivan väärin ja kohtuutonta, että hän joutuisi siitä luopumaan.  Isä oli inhottava ja ilkeä.  Mutta isä tuntui olevan tosissaan.  Tyttö päätti.  Pyörästä en luovu. Opettelen vaikka väkisin.

Jatkuu...