keskiviikko 13. helmikuuta 2013

Kalkkunan poikanen

Vanhemmat olivat lähteneet sunnuntaikylään, ottaneet nuorimmat lapset mukaansa.  Isoveli oli kiirehtinyt kalaan kavereittensa kanssa.  Joen yläjuoksulla olevassa lammessa asusti monneja, merkillisiä kaloja.  Ne olivat mustia, leveäpäisiä ja viiksekkäitä.  Niillä ei ollut suomuja, kuten tavallisemmilla kaloilla, särjillä ja ahvenilla, vaan nahka, kuten mateella.  Kala oli selkäpuolelta tummanruskeapilkkuinen, kyljestä ja vatsapuolelta vaaleampi.  Tytön mielestä iljettävä ilmestys, mutta pojat olivat tohkeissaan monnin pyynnistä.  Olihan se erikoinen kala ja poikien puheiden perusteella vaikea vongattava.  Koskaan ei monneja kotona ruokapöydässä nähty, eikä tytölle selvinnyt, mitä pojat lopulta kaloilla tekivät, muuta kuin esittelivät ympäriinsä.

Nytkin oli isoveli lähtenyt lammelle monnin pyyntiin.  Ainahan se kalaan karkasi, kun silmä vältti.  Tyttöä välistä vihastutti moinen touhu.  Varsinkin, kun pienempien lasten kaitseminen oli jaettu vuoroihin.  Useimmiten, kun isoveljen kaitsemisvuoron aika tuli, oli tämä teillä tietymättömillä ja tyttö joutui vahtimaan vekaroita myös veljen vuorolla.

Harmitti, kun piti nuorempien sisarusten lisäksi vahtia isoveljeä, ettei tämä välttäisi velvollisuuksiaan karkaamalla kalaan.

Ei tyttö isoveljeä nyt kaivannut.  Nuoremmat lapset olivat vanhempien mukana kylässä eikä ollut piikomisvelvollisuutta.  Tyttö käveli puusillan yli uimarannalle.  Ranta oli tyhjä ja autio.  Kesä oli vasta alussaan. Säät olivat olleet aurinkoisia, mutta koleita, eikä vesi ollut vielä lämminnyt uimakelpoiseksi.  Uimarannan takana kohosi koivikko.  Oksattomat, valkokylkiset rungot kohosivat korkeuksiin.  Vasta hyvin korkealla runko levisi latvukseksi varjostamaan lehvästöllään aluskasvillisuutta.  Alkukesäm koivun lehti ei ollut vielä kasvanut täyteen mittaansa, eikä lehvästö vielä tiivis, vaan salli valon siivilöityä maahan.  Koivun runkoja ympäröi valkoinen kukkameri.  Valkovuokot olivat kukassaan.  Kukinta oli lopuillaan, eikä kukkia kannattanut enää vaasiin valikoida, mutta koivujen katveessa ne olivat valloittavia.

Tyttö saapasteli vuokkojen seassa.  Kukinta oli todellakin lopuillaan.  Osa vuokkojen terälehdistä oli jo varissut ja kukkavarressa törrötti enää pallomainen, monisärmäinen siemenpähkylä.

Rinnettä nousten pääsi läheiseen taloon.  Talon isäntä ja emäntä kasvattivat kalkkunoita, kummallisen näköisiä lintuja.  Niillä ei ollut lainkaan höyhenpeitettä kaulassa eikä päässä.  Iho oli kurttuinen ja nahka roikkui ylisuurena kaulalla ja pään ympärillä.  Kalkkuna ei ollut kaunis lintu.  Ylväs ja itsetietoinen kyllä ja kova kaklattamaan. Heltat vain päässä heiluivat, kun kalkkuna kaklatti..........

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti