Kahvipannu porisi jo puuhellalla, mille mahtui monta kattilaa kerralla kiehumaan. Se oli harmaalla pellillä päällystetty ja tulipesän vieressä oli leivinuuni. Yläpuolella oli koko hellan kattava liesikupu, jonka reunaan oli rakennettu eräänlainen lippa. Lipan päällä liesikuvun reunaa kiersivät kattilankannet, paistinpannut ja kattilat.
Olga sotki sianruokaa ämpärissä. Hän laittoi ämpäriin perunankuoria ja ruoan tähteitä.
Haluaako joku lapsista lähteä syöttämään possua, Olga kysyi.
Innokkaita löytyi. Tyttö ei halunnut. Sian syöttäminen ei ollut se jännittävä asia, mitä tyttö odotti. Jännittävä asia roikkui seinällä. Tyttö oli jo oppinut, että kun viisari sojotti joko suoraan alaspäin tai ylöspäin, tapahtui se, mitä hän odotti. Käki työnsi päänsä pikkuruisesta luukusta ja kukkui.
Kukkuu... Voi, taas vain yhden kerran. Tyttö ehti juuri ja juuri vilaukselta nähdä käen. Piti taas odottaa ikuisuudelta tuntuva aika, ennen kuin käki uudelleen ilmestyisi. Poiskaan ei pöydän äärestä tohtinut lähteä, kun ei ymmärtänyt, kuinka pian viisari olisi taas yläasennossa. Parasta oli silloin, kun käki monta kertaa peräkkäin kurkisti kukahtaen kolostaan.
Myös iso puhelin tuvan nurkassa kiehtoi. Olga oli sentraalisantra, hän hoiti kylän puhelinkeskusta. Puhelin oli kuin iso linnunpönttö, kattolippakin kuin linnunpöntössä. Suuaukon korkeudella vain oli kaksi kiiltävää, messinkistä pyörylää ja niiden alapuolella paljon pieniä reikiä, joissa oli piuhoja.
Messinkiset pyörylät pärähtivät soimaan.Olga nosti mustan luurin ja vastasi puhelimeen kaikuvalla äänellä. Olgalla oli kova ääni ja hän kailotti koko ajan ei ainoastaan puhelimeen puhuessaan, vaan muutenkin. Monesti soittaja selosti ensin asiansa Olgalle ja pyysi vasta sen jälkeen yhdistämään haluamalleen henkilölle. Kun Olga vastasi puhelimeen, juttu juoksi ja kylän kuulumiset tulivat tutuiksi.
Olga kattoi kahvin pöytään. Muistithan keittää kuumaksi, komenteli Jussi, joka halusi kahvinsa tulisen kuumana, niin kuumana, että toisten suu pyrki juodessa palamaan. Jussi kaatoi kahvin kupista tassille, tuikkasi sokeripalan huuliensa väliin ja ryysti juoman suuhunsa sokeripalan läpi. Hänelle eivät kelvanneet kahvipöydästä sen enempää nisut kuin pikkuleivätkään. Ja kuitenkin, tytön mielestä, Olga leipoi hyvää pullaa. Hyvää oli myös punaherukkamehu, jota Olga tarjosi lasten juoda.
Jussi oli kyläseppä. Vatsakas, puhelias ja naurava. Aina hyväntuulinen. Enimmäkseen lapset näkivät lippalakkipäisen, kasvoistaan ja käsistä noen mustaaman miehen. Henkselit kannattivat housuja, sillä vyö ei olisi pystynyt pitämään housunkaulusta pyöreän, ison vatsan päällä. Nyt sunnuntaina, kahvipöydässä, kun noet oli saunassa pesty ja lippalakki jätetty pajan naulaan roikkumaan, Seppä-Jussi oli aivan eri näköinen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti