Kun lupa hellltisi, pinkaisi tyttö pyryharakkana pihasta. Tiellä ei ollut muita kulkijoita. Iltapäivän aurinko pääsi paistamaan esteettä. Sää oli helteisempi kuin isovanhempien puiden varjostamassa pihapiirissä. Tomu tuprahteli juoksuaskelin etenevän tytön jalkojen alta. Oli pidellyt poutaa. Hiekkainen pintaa pölähteli pienestäkin liikkeestä ja tomuhiukkaset leijailivat pientareelle muuttaen tien vieren vihreyden harmaudeksi. Ahomansikat kohottelivat kukintojaan ja roikuttivat raakileitaan tien poskessa pölypeitteestä piittaamatta.
Tyttö tutki tienviertä. Olisiko jo kypsiä mansikoita? Viikon päästä vietettäisiin juhannusta, joten kypsän mansikan löytyminen oli mahdottomuus, mutta sitähän ei tyttö tiennyt, vaan toivo piti silmät kiinni pientareessa.
Tie haarautui ja piennar pyörsi oikealle. Mansikoiden metsästys herpaannutti huomion, eikä tyttö havainnut tien haaraa eikä ymmärtänyt kaartaneensa oikealle.
Aikansa asteltuaan, väsyttyään vahtaamaan vierustoja, tyttö kohotti katseensa. Mummon mökin pitäisi jo näkyä, Maisema oudoksutti. Varmaankin, vielä kotvan käveltyä, mökin tutut ääriviivat tulisivat näkyviin. Kuin kiirehtiäkseen tulevaa, tyttö pinkaisi juoksuun. Outous ympäröi yhä tyttöä. Hän herkesi juoksemasta ja asettui astelemaan tasaiseen tahtiin. Edelleenkään mitään tuttua ei tarttunut silmiin. Ahdistus asettui olkapäälle, paha mieli pilveksi pään päälle. Kurkkuun kipusi karvas pala ja itku pinnisteli pintaan kirvoittaen kirvelevät kyyneleet silmiin. Askel laahusti. Kiire kaikkosi, kun ei tiennyt, minne kiirehtisi. Kädet selän takana, katse maahan luotuna ja mieli hämmentyneenä tyttö matoi eteenpäin potkien eteen osuvia pikkukiviä.
---------------
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti