Myös seuraava lapsuuden muisto on pohjana unelmilleni:
Säätiedotus lupaili poutaa. Siispä heinäntekoon isän sisaren luo.
Linja-autossa ompi tunnelmaa
linja-autossa matka katkeaa..
rallatteli isä bussipysäkillä ennen auton tuloa.
Seisoin vakavana paikallani. Olo oli valmiiksi huono.
Kohta noustaisiin autoon. Auto hörähtäisi liikkeelle, pölläyttäisi naftan lemun matkustamoon ja aloittaisi töyssyisen, heittelehtivän matkansa mäkisellä, mutkaisella soratiellä.
Pelkkä ajatus naftan hajusta kuvotti, saati sitten, että se todella leijuisi ilmassa.
Auto ilmestyi mutkan takaa sankan pölypilven saattelemana.. Isä nosti käden pystyyn ja auto pyörsi pysäkille. Kavuttiin kyytiin. Istahdin ikkunanpuoleiselle penkille ja kaivoin heti paperipussit esille.
Ensimmäinen ylämäki. Kuljettaja polkaisi kaasun pohjaan. Moottori ulvahti ja naftahuurut hulvahtivat sisälle. Auto kiepsahti mäen päällä ja niiasi ryhtyessään laskeutumaan mutkittelevaa alamäkeä.
Toiset eivät kärsineet matkapahoinvoinnista, eikä ymmärrystä herunut. Pikemmiten ihmeteltiin, ettei yhtä pientä bussimatkaa voinut oksentamatta tehdä.
Matka ei todellakaan ollut pitkä - kilometreissä mitattuna - mutta huonovointisena, vatsahermot äärimmilleen ärsytettyinä, se tuntui ikuisuudelta.
Linja-auto pysähteli tuon tuosta noukkien matkustavaisia kyytiinsä. Ilma sakeni aina liikkeelle lähdettäessä. Ei ollut enää mitä oksentaa. Vatsa kouristeli kuitenkin ja pisti kyökkimään päätepysäkille asti.
Äkkiä ulos bussista. Jalkoja heikotti. Oksennuksen happamuus kärvensi suuta ja nielua.
Äiti tuikkasi käteen sokeripalan. Ime tuosta, se helpottaa. Laitoin sokeripalan suuhun. Makeus levisi kielelle ja kohensi oloa.
Tien toisella puolella, etuviistossa, näkyi veräjä, jonka takainen kapea ja heinittynyt kärripolku vei tädin luo. Ainoastaan pyörien kalvama kohta oli paljas, hiekan ja mullan sekainen. Veräjä narahti kuin tervehtien isän avatessa ja sulkiessa sen. Tie vietti loivasti alaspäin.
Isä kappasi pikkuveljen syliinsä, nosti harteilleen istumaan ja alkoi laulaa.
Juokse sinä humma
kun tuo taivas
on niin tumma ....
Isä hypähteli pikkuveli harteillansa laulun tahdissa.
Hummani hei
Hummani hei
Huputiti hummani hei....
Jatkoi isä lauluaan ja lapset yhtyivät kertosäkeeseen.
Matka eteni huomaamatta. Paha olo oli poissa. Raitis ilma, isän rallattelu ja reipas hypähtely olivat tehneet tehtävänsä.
Tie painui pieneen notkelmaan ja kohosi sitten mäentöyräälle. Notkelmassa, tien vasemmalla puolella, nökötti pikkuruinen sauna. Oikealla, vähän loitommalla, oli luonnon lähde, jonka pulppuavaa, kylmää ja kirkasta vettä käytettiin niin juoma- kuin saunavetenä. Kaivoa ei ollut.
Mäelle oli rakennettu navetta ja puolitoistakerroksinen rintamamiestalo. Navetta näytti valmiilta, mutta talo oli jäänyt puolitiehen. Ulkovuori puuttui. Oli puuttunut jo jonkin aikaa. Pintaa peitti sään vuosien saatossa vivahteikkaaksi harmaannuttama vinolaudoitus. Ylipitkiksi jääneet vinolaudat repsottivat nurkissa.
Lapset, pikkuveljeä lukuunottamatta, kirmaisivat juoksuun. Ensin lähteelle. Kesäpäivä oli helteinen ja kävellessä tuli kuuma. Lähteen kupeessa, oksan hangassa, kiikkui tuohesta tehty lippo. Isoveli ehti ensimmäiseksi, nappasi lipon oksanhangasta, täytti vedellä ja ryysti. Sitten tuli vuoroni kurkotella vettä lähteestä. Pikkusisko ei tohtinut kumartua kyllin alas, joten isommat auttoivat.
Talon lapset kiirehtivät vastaan - kaksi tyttöä ja kolme poikaa. Kisaten kivuttiin mäkeä takaisin talolle.
Täti tuli pihalle ja huhuili vanhemmille, että on jo odoteltu. Juodaan kahvit ja vähän virkistäydytään, ennen kuin lähdetään heinään, jutteli täti.
Lapsille täti työnsi mukit käteen. Mansikat ovat haassa parhaimmillaan. Kerätkääpä mukilliset tai vaikka enemmänkin sillä aikaa, kun vanhemmat ovat heinäpellolla.
Koko katras, kahdeksan lasta, kirmaisi pihasta navetan taakse, lehmihakaan. Pikkuveli, vasta vuoden vanha, jäi äidin huomaan. Haka oli valoisaa koivikkoa, joukossa jokunen harmaakylkinen leppä. Lyhyen heinikon suojassa oli valtaisa määrä kypsiä ja kypsymässä olevia ahomansikoita. Osa mansikoista oli todella suuria ja syvänpunaisia. Mukin pohjan punoittaessa mansikoiden tuoksu tunki kutkuttelevana nenään. Muutama oli pakko panna suoraan suuhun.
Riemun ja naurun kiljahdukset kiirivät valkotuohisten koivujen katvessa. Kärsivällisyyttä ei riittänyt paikoillaan poimimiseen. Piti leikkiä hippasta. Mukit heiluivat holtittomasti käsissä ja osa marjoista sinkoutui juostessa takaisin maastoon.
Voi ei ! Hippaa paetessa olin astunut liukumiinaan - lämpimään lehmän läjään. Lanta luisti jalan alta, lämmitti jalkapohjaa, työntyi pärskähtäen varpaiden välistä ja löyhkäsi ympäristöön. Loputkin marjat mukista ponkaisivat taivaan tuuliin.
Hippa sai kiinni. Harmitti. Ei huvittanut enää leikkiä. Nauroivatkin, mokomat, vahingolle.
Ei auttanut maanittelu. Jäin mököttämään suu mutrussa, kulmat kurtussa muiden mennessä leikkeihinsä. Jalka ei puhdistunut heiiniin pyyhkimällä. Ojan pohjalla oli vettä. Huljuttelin jalkaa vedessä ja sain sen puhdistumaan edes siedettävästi.
Harmi ei hellittänyt. Sisu ei antanut periksi mennä muiden joukkoon. Haahuilin ympäri hakaa noukkien marjoja mukiin. Muki täyttyi nopeasti ja oli jo kukkuroillaan. Nyt voi palata muiden joukkoon.
Joko teillä on mukit täynnä ? kysyin esitellen saalistani.
Joillakin oli pohja peitossa, toisilla tuskin sitäkään. Alkoi kiihkeä marjan metsästus. Kenen muki olisi ensin täysi? Hain itselleni uuden mukin. Nopeimmin kerännyt sai voittajan kunnian itselleen. Kaikkien mukit kerättiin kuitenkin tasapuolisesti täyteen. Mansikantäydet mukit jätettiin kuistin penkille ja kuin varpusparvi pyrähdettiin alapellolle talkooväen luo.
Täti oli tuonut särvintä, ruisleipää, voita, suolakalaa ja kokkelipiimää. Kahvia sai syönnin päälle.
Sain käteeni viipaleen leipää ja palan suolakalaa. Kokkelipiimää en halunnut. Ruisleipä paksun voikerroksen kera maistui melkein makealta. Tönkkösuolattua kalaa näykin suuhuni vähän kerrallaan. Kahvia saivat vain aikuiset.
Syötyä jatkui hippaleikki heinäseipäiden seassa.
Aurinko oli ja aikaa ohittanut korkeimman kohdan ja päivä alkoi painua mailleen. Heinät olivat seipäillä ja urakka täysi. Haravia, heinähankoja ja ylimääräisiä heinäseipäitä kokoiltiin vielä rattaille hevosen kyytiin. Talkooväki palasi talolle tietä pitkin, lapset lehmihaan läpi.
Talolla odotti talkoosoppa. Jälkiruoaksi oli lapsille mansikkamaitoa. Mansikat survottiin mukin pohjalle, siroteltiin sokeria joukkoon ja täytettiin muki maidolla.
Lapset levittäytyivät pihalle mansikkamukeineen. Kuka istahti porraspieleen, kuka kiipesi kivelle, kuka kapusi kannon nokkaan. Kukin halusi syödä mansikkamaitonsa hiljaisuudessa, nauttien.
Syötyä miehet menivät saunaan. Naiset jäivät siivoamaan pöyttä ja pesemään astioita. Täti tuli ulos.
Ptruii Mansikki, ptruii Helmikki, ptruii !!!
Ptruii Mansikki, ptruii Helmikki, ptruii !!!
Lehmän kello alkoi kilkattaa koivikossa. Mansikki käveli paikalle ryskeen kera. Kotvan kuluttua seurasi Helmikki löntystäen perässä.
Täti laittoi Mansikin liekaan, asetti lypsyjakkaran utareiden kohdalle maahan, istahti kahareisin jakkaralle ja pisti ämpärin polviensa väliin.
Lapset! Ottakaapa lehväksiä ja hätistelkää kärpäset ja muut herhiläiset loitommalle, komensi täti, ennenkuin alkoi lypsää. Osa lapsista teki työtä käskettyä, kaikkia ei asia kiinnostanut. Minua kiinnosti. Oli mukavaa katsoa, miten täti lypsi.
Täti otti lujan otteen utareista ja alkoi puristellen vedellä niistä. Maitosuihku ampaisi ulos utareesta sihahtaen ja napsahti terävästi ämpärin laitaan. Täti lypsi tasaiseen tahtiin. Maitoa tuli hyvin ja ämpäri täyttyi.
Mansikki oli rauhallinen. Ötököt eivät kiusanneet, kun lapset hätistelivät niitä lehväksillä loitommalle. Lehmä katseli suurin, ruskein, lempein silmin. Silmäripset olivat pitkät ja silmät raukeat. Lehmä työnsi turpansa lähemmäs ja kurkotti kielensä nuolaistakseen kädestä. Kavahdin. Niin tottunut en sentään ollut lehmiin. Mutta tädin lähellä oli kiva olla. Täti ei koskaan korottanut ääntään. Nytkin puheli tasaisella, matalalla äänellä, niin lehmille kuin lapsille.
Kun Mansikki oli lypsetty, oli Helmikin vuoro. Täti otti pari pientä kippoa ja lypsi maitoa suoraan niihin. Kipot hän laittoi maahan kissojen juoda. Lypsyn jälkeen lehmät vietiin navettaan ja niille annettiin apetta, Maito kiikutettiin kellarin kylmyyteen.
Miehet olivat parahiksi palanneet saunasta ja naisväki pääsi kylpemään ja pesemään lapsikatraitaan. Saunassa saattoi pestä loputkin lannahajut varvasväleistään.
Saunottuaan isä kiirehti lehmihakaan ja sai kerättyä vielä ison astiallisen mansikoita kotiin vietäväksi. Isä oli perso mansikoille, kuten lapsetkin. Äiti ei mansikoista perustanut, koska oli niille allerginen ja sai niistä kuumetta.
Alettiin valmistella kotiinlähtöä. Linja-auto tulisi kohta. Masensi. Taas linja-autoon. Miksi tädin pitikin asua linja-automatkan päässä. Tätä hauskuutta voi saada vain kärsimällä kurjuutta molemmissa päissä, alussa ja lopussa.
Matka bussipysäkille tuntui raskaalta. Kavuttiin ylämäkeen, päivän touhut väsyttivät ja mieltä masensi tuleva bussimatka. Isä oli ottanut pikkusiskon vuorostaan harteilleen tämän valittaessa väsymystään. Äiti oli asettanut pikkuveljen istumaan kahareisin lantionsa varaan ja selästä tukien kantoi tätä siinä. Toisessa kädessä olivat matkatavarat. Isoveljelle oli uskotti pieni maitohinkki täynnän mansikoita. Isä ei rallatellut, Jokainen mietti omiaan.
Bussi porhalsi pysäkille. Äiti tyrkkäsi minut ensimmäiseksi bussin ovesta sisään. Ilmeeni oli myrtynyt. No, sieltähän se tyttö tulee. Joko on olo kohentunut, tervehti kuljettaja. Mulkiasin mutruisena miestä. Kyseleekin vielä.
Kuulehan, jos istuisit tähän eteen, rahastajan tuolille, viereeni, et välttämättä voisi niin huonosti. Voisimme avata tuon sivuikkunankin. Jos saisit raitista ilmaa, ei naftan käry kiusaisi.
Usko pois, sanoi mies. Minunkin tyttäreni voi huonosti linja-autossa ja tämä keino tepsii.
Uskaltauduin ehdotukseen. Kaikki asettuivat paikoilleen, ovi sulkeutui ja auto ampaisi tien selkään.
Paperipussi oli varattu varmuuden vuoksi syliin. Tie näkyi koko ajan edessä, töyssyt eivät tuntuneet samalla tavalla vatsan pohjassa kuin keski- tai peräpenkillä, sivuikkunasta virtasi raitista ilmaa. Matkan menoa oli mukava seurata auton etuikkunasta.
Katsopas, sanoi mies, tuolla näkyy jo kotopysäkki. Hämmästytti. Joko matka loppui? Kuinka se näin lyhyt oli? Ei ollut ehtinyt edes ajatella paperipussia.
No niin, sanoi kuljettaja ja taputti kädelle. Kai sinä tulet kyytiini toisenkin kerrran.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti