Kummisedän luona

Kummisetä oli kauppias.  Vauras mies, sanoivat vanhemmat.

Tyttö tuli kylään kummisedän luo isoveljensä kanssa.
Setä piti kauppaa kylän keskustassa, rautatieaseman kupeessa.  Kaupan edessä, kesäisin, kökötti jäätelökioski.  Myös se kuului kummisedälle.

Jäätelökauppa kävi juohevasti.  Jopa rautatieasemalta kiiruhtivat matkalaiset aikataulujen salliessa tötterön hakuun hellepäivän piristykseksi.  Kesäpäivän kuumuus vaunuissa saattoi kohota korkeaksi, varsinkin, jos juna oli pysähdyksissä, eikä ilmavirta käynyt avonaisista ikkunoista.  Usein junat seisoivat asemilla vastaantulevaa junaa vartoen.  Kummisetä, liikemies, oli oivallisesti paikkansa valinnut.

Jäätelölaatikot tyhjenivät tasaiseen tahtiin.  Laatuja ei toki ollut monia - mansikkaa, suklaata ja vaniljaa - vaan eihän enemmästä osattu uneksiakaan.  Jäätelö oli useille

lapsille vain osa täyttymättömiä toiveita.

Harvoin, hyvin harvoin, sai tyttö jäätelöä syödakseen.  Ei kummisetäkään sitä tötteröinä tarjonnut.  Mutta. kun jäätelölaatikko tyhjeni niin, ettei siitä enää kauhalla pallon vertaa saanut, lupasi kummisetä laatikon tytön ja isoveljen kaavittavaksi.  Väliäkö tuolla, tarjottinko jäätelä tötterönä tai laatikon rippeinä.  Aina kelpasi ja maistui hyvältä.

Kummisetä oli kiireinen kuten vaimonsakin.  Eivät ehtineet paljon lasten perästä katsomaan.  Oman, isoveljen ikäisen poikansa seuraksi kait lapset kylään ottivat.  Pojat pärjäsivät keskenään ja löysivät pian leikkinsä.  Tyttö ei niihin mahtunut. Vaan ei tyttö sitä surrut.  Hän löysi ympäriltään ihmeteltävää itsekin.

Jäätelön syönti oli yhteinen juttu, vaan nyt pojat pyrkivät asemalle.  Tyttö tarpoi perässä.  Me ei leikitä sun kanssa, huusivat pojat ja pinkaisivat juoksuun.  Turha yrittää perässä, tuumi tyttö.  Ei siitä kuitenkaan mitään synny.

Tyttö istahti asemarakennuksen rappusille.  Syrjään, ettei häiritsisi matkustavaisia ja aseman henkilökuntaa.  Ajaisivat vielä pois, jos niin kävisi.

Ohi kulki kretonkimekkoisia nuoria naisia, tummavaatteisia, huivipäisiä vanhempia naisia nyytit kainaloissaan ja hattupäisiä hienoja rouvia siroja käsilaukkuja kantaen.  Nuoret miehet, paidan hihat käärittyinä, paljain päin, vanhemmat kansan miehet lierireuhkat tai lippalakit päässään ja hienommat herrat hatuissaan koreillen, joku jopa kävelykepin kera keikaroiden.

Vilinä viehätti tyttöä.  Saapuneet poistuivat asemalta, kuka kävellen, kuka kieseillä, muut muunlaisella hevoskyydillä, joku äveriäs jopa automobiililla.  Lähtevät kapusivat kantamuksineen junaan.  Asemapäällikkö seisoi laiturilla, tarkisti, että kaikki kyytiläiset olivat kivunneet vaunuihin, puhalsi pilliinsä ja heilautti lähtömerkkiään.

Asemapäällikkö oli iso herra.  Käyskenteli laiturilla virkapuku yllään, päässään mustalippainen punainen lakki. Pilli roikkui rinnuksissa, lähettäjän merkki kädessä.  Ryhti oli ylväs ja itsetietoinen.  Vähäarvoisempaa väkeä tuskin huomasi, hienompaa väkeä tervehti jäykästi kumartaen.

Veturi vislasi ja piipusta tuprahti sankka savu.  Rautapyörät kirskahtivat kiskoja vasten, höyryä hyökyi pyörien välistä ja juna puksutti verkkaisesti pois asemalta.  Jokunen saattelija vielä vilkutti lähtijöille.  Piipusta pöllähtelevä savupilvi saatteli junaa sen kadotessa kaukaisuuteen.

Höllä Heikin housut puttoo
Höllä Heikin housut puttoo
Höllä Heikin housut puttoo

-----

Ei puttookkaa
Ei puttookkaa
Ei puttookkaa

---

Tyttö toisteli lorua junan puuskutusten tahdissa,  Sitä isä iltaisin hoki hyppyytellessään tyttöä polvellaan.  Alun isä lausui hitaasti, kuin liikkeelle lähtevän junan tahdissa.  Pikkuhiljaa kiritti tahtia, kunnes lorun lopussaa tahti oli jo todella nopea.  Samaan tahtiin pompitti polvi pientä tyttöä.  Tyttö tykkäsi lorusta ja tahtoi usein isän polvelle.