sunnuntai 20. tammikuuta 2013

 Baskeri ja pusero on ommeltu vanhasta t-paidasta, hame naisten leningistä ja jakku lakanakankaasta.

















Uusi kertomus.

Täti ja setä asuivat korkealla mäellä.  Kyläilymatka vei mutkittelevaa, maaston muotoja myötäilevää hiekkatietä pitkin.  Vain kävellen pääsi perille, sillä tuon ajan autot tuskin olisivat jaksaneet rinnettä nousta ja pyörää olisi joutunut vain taluttamaan.  Mäelle vei toinenkin tie, mutta pidempi.

Perhe oli sonnustautunut vierailua varten. Kyläily oli juhlallinen tapahtuma.  Tytöillä oli silkkirusetit hiuksissa, napakasti pinnein tuettuina, jottei nauha luistaisi.  Pojille oli tehty vesijakaus.  Tuliaisina kahvia ja kukkia.  Tyttö rakasti näitä vierailuja.  Ei siksi, että täti ja setä olisivat häneen kiinnittäneet erityistä huomiota tai tarjoilleet herkkuja.  Ei, vaan siksi, että sekä matka että vierailu olivat kuin suuri seikkailu.  Kohta rinnetielle päästyä tyttö sukelsi kolmijalkasaniaisia kasvavaan rinteeseen.  Saniaiset kurkottivat korkeuksiin pitkän, ohuen jalkansa varassa.  Jalan päässä avautui kolmiomainen, vaakasuoraan aurinkoa ja taivasta vasten asettunut lehti.  Lehdet muodostivat auringon valoa siivilöivän lehväkaton tytön ylle.  Tuulen tarttuessa saniaisiin, syntyi valon ja varjon leikki lehvästön alle.

Kuin satumetsään olisi sukeltanut.  Pohjakasvillisuus oli vähäistä.  Kastemadot, koppakuoriaiset, hämähäkit, toukat, sammakot ja muut ötökät oli helppo havaita.  Kuinka paljon kaikenlaisia ötököitä maailmaan mahtuikaan.  Koppakuoriaisia oli vaikka minkä kokoisia, värisiä ja mallisia.  Oli mustia, ruskeita, vihreitä, punaisia, sinisenhohtoisia ja kirjavia.  Hämähäkkejäkin löytyi isoista lukeista pieniin piipertäjiin.  Myös toukkia voi havaita monenlaisia.  Oli paljaita ja karvaisia, pieniä ja suuria, värittömiä ja värikkäitä.  Siirat ja tuhatjalkaiset kirmasivat karkuun, kun hiukan kariketta pöyhäisi.

Hämähäkit olivat viritelleet verkkojaan sananjalkojen varsien väliin.  Osassa seittejä kastepisarat vielä roikkuivat yön jäljiltä kuin kirkkaat lasihelmet.  Sananjalkojen lehtien siivilöimä valo pisti vesipisarat välkehtimään sateenkaaren väreissä.  Seitti oli kuin taidokas, jalokivin koristeltu koru.  Varsinainen luonnon taidonnäyte.

Osa seiteistä ei ollut kastehelmien kruunaamia, vaan sulautui ympäristöön harmaina ja vaatimattomina.  Kaikkia ei tyttö ehtinyt edetessään huomata ja ne takertuivat ilkeästi kasvoihin, käsiin ja hiuksiin.  Osassa oli saaliiksi jääneitä, vielä sätkiviä ötököitä.  Seitit inhottivat tyttöä ja hän vältteli niitä miten parhaiten taisi.

Jatkuu ........

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti