Jälleen on kierrätysmateriaalista.  Punainen osa on vanhasta tuulipuvusta ja musta osa hameen vuorisilkkiä.

Myös seuraava lapsuuden muisto on pohjana unelmilleni:

Säätiedotus lupaili poutaa.  Siispä heinäntekoon isän sisaren luo.

Linja-autossa ompi tunnelmaa
linja-autossa matka katkeaa..
rallatteli isä bussipysäkillä ennen auton tuloa.

Seisoin vakavana paikallani.  Olo oli valmiiksi huono.

Kohta noustaisiin autoon.  Auto hörähtäisi liikkeelle, pölläyttäisi naftan lemun matkustamoon ja aloittaisi töyssyisen, heittelehtivän matkansa mäkisellä, mutkaisella soratiellä.

Pelkkä ajatus naftan hajusta kuvotti, saati sitten, että se todella leijuisi ilmassa.

Auto ilmestyi mutkan takaa sankan pölypilven saattelemana..  Isä nosti käden pystyyn ja auto pyörsi pysäkille.  Kavuttiin kyytiin.  Istahdin ikkunanpuoleiselle penkille ja kaivoin heti paperipussit esille.

Ensimmäinen ylämäki.  Kuljettaja polkaisi kaasun pohjaan.  Moottori ulvahti ja naftahuurut hulvahtivat sisälle.  Auto kiepsahti mäen päällä ja niiasi ryhtyessään laskeutumaan mutkittelevaa alamäkeä.

Vatsassa pyörähti. Kasvot valahtivat valkeiksi ja kämmeniin nousi kylmä hiki.  Paperipussi alkoi täyttyä.  Oksennuksen etova haju vain kurjisti tilannetta.

Toiset eivät kärsineet matkapahoinvoinnista, eikä ymmärrystä herunut.  Pikemmiten ihmeteltiin, ettei yhtä pientä bussimatkaa voinut oksentamatta tehdä.

Matka ei todellakaan ollut pitkä - kilometreissä mitattuna - mutta huonovointisena, vatsahermot äärimmilleen ärsytettyinä, se tuntui ikuisuudelta.

Linja-auto pysähteli tuon tuosta noukkien matkustavaisia kyytiinsä.  Ilma sakeni aina liikkeelle lähdettäessä.  Ei ollut enää mitä oksentaa.  Vatsa kouristeli kuitenkin ja pisti kyökkimään päätepysäkille asti.

Äkkiä ulos bussista.  Jalkoja heikotti.  Oksennuksen happamuus kärvensi suuta ja nielua.

Äiti tuikkasi käteen sokeripalan.  Ime tuosta, se helpottaa.  Laitoin sokeripalan suuhun.  Makeus levisi kielelle ja kohensi oloa.

Tien toisella puolella, etuviistossa, näkyi veräjä, jonka takainen kapea ja heinittynyt kärripolku vei tädin luo.  Ainoastaan pyörien kalvama kohta oli paljas, hiekan ja mullan sekainen. Veräjä narahti kuin tervehtien isän avatessa ja sulkiessa sen.  Tie vietti loivasti alaspäin.

Isä kappasi pikkuveljen syliinsä, nosti harteilleen istumaan ja alkoi laulaa.

Juokse sinä humma
kun tuo taivas
on niin tumma ....

Isä hypähteli pikkuveli harteillansa laulun tahdissa.

Hummani hei
Hummani hei
Huputiti hummani hei....

Jatkoi isä lauluaan ja lapset yhtyivät kertosäkeeseen.

Matka eteni huomaamatta.  Paha olo oli poissa.  Raitis ilma, isän rallattelu ja reipas hypähtely olivat tehneet tehtävänsä.

Tie painui pieneen notkelmaan ja kohosi sitten mäentöyräälle.  Notkelmassa, tien vasemmalla puolella, nökötti pikkuruinen sauna.  Oikealla, vähän loitommalla, oli luonnon lähde, jonka pulppuavaa, kylmää ja kirkasta vettä käytettiin niin juoma- kuin saunavetenä.  Kaivoa ei ollut.

Mäelle oli rakennettu navetta ja puolitoistakerroksinen rintamamiestalo.  Navetta näytti valmiilta, mutta talo oli jäänyt puolitiehen.  Ulkovuori puuttui.  Oli puuttunut jo jonkin aikaa.  Pintaa peitti sään vuosien saatossa vivahteikkaaksi harmaannuttama vinolaudoitus.  Ylipitkiksi jääneet vinolaudat repsottivat nurkissa.

Lapset, pikkuveljeä lukuunottamatta, kirmaisivat juoksuun. Ensin lähteelle.  Kesäpäivä oli helteinen ja kävellessä tuli kuuma. Lähteen kupeessa, oksan hangassa, kiikkui tuohesta tehty lippo.  Isoveli ehti ensimmäiseksi, nappasi lipon oksanhangasta, täytti vedellä ja ryysti.  Sitten tuli  vuoroni kurkotella vettä lähteestä.  Pikkusisko ei tohtinut kumartua kyllin alas, joten isommat auttoivat.

Talon lapset kiirehtivät vastaan - kaksi tyttöä ja kolme poikaa.  Kisaten kivuttiin mäkeä takaisin talolle.

Täti tuli pihalle ja huhuili vanhemmille, että on jo odoteltu.  Juodaan kahvit ja vähän virkistäydytään, ennen kuin lähdetään heinään, jutteli täti.

Lapsille täti työnsi mukit käteen.  Mansikat ovat haassa parhaimmillaan.  Kerätkääpä mukilliset tai vaikka enemmänkin sillä aikaa, kun vanhemmat ovat heinäpellolla.

Koko katras, kahdeksan lasta, kirmaisi pihasta navetan taakse, lehmihakaan.  Pikkuveli, vasta vuoden vanha, jäi äidin huomaan.  Haka oli valoisaa koivikkoa, joukossa jokunen harmaakylkinen leppä.  Lyhyen heinikon suojassa oli valtaisa määrä kypsiä ja kypsymässä olevia ahomansikoita.  Osa mansikoista oli todella suuria ja syvänpunaisia.  Mukin pohjan punoittaessa mansikoiden tuoksu tunki kutkuttelevana nenään.  Muutama oli pakko panna suoraan suuhun.

Riemun ja naurun kiljahdukset kiirivät valkotuohisten koivujen katvessa.  Kärsivällisyyttä ei riittänyt paikoillaan poimimiseen.  Piti leikkiä hippasta.  Mukit heiluivat holtittomasti käsissä ja osa marjoista sinkoutui juostessa takaisin maastoon.

Voi ei !  Hippaa paetessa olin astunut liukumiinaan - lämpimään lehmän läjään.  Lanta luisti jalan alta, lämmitti jalkapohjaa, työntyi pärskähtäen varpaiden välistä ja löyhkäsi ympäristöön.  Loputkin marjat mukista ponkaisivat taivaan tuuliin.

Hippa sai kiinni.  Harmitti.  Ei huvittanut enää leikkiä.  Nauroivatkin, mokomat, vahingolle.

Ei auttanut maanittelu.  Jäin mököttämään suu mutrussa, kulmat kurtussa muiden mennessä leikkeihinsä.  Jalka ei puhdistunut heiiniin pyyhkimällä.  Ojan pohjalla oli vettä.  Huljuttelin jalkaa vedessä ja sain sen puhdistumaan edes siedettävästi.

Harmi ei hellittänyt.  Sisu ei antanut periksi mennä muiden joukkoon.  Haahuilin ympäri hakaa noukkien marjoja mukiin.  Muki täyttyi nopeasti ja oli jo kukkuroillaan.  Nyt voi palata muiden joukkoon.

Joko teillä on mukit täynnä ? kysyin esitellen saalistani.

Joillakin oli pohja peitossa, toisilla tuskin sitäkään.  Alkoi kiihkeä marjan metsästus.  Kenen muki olisi ensin täysi? Hain itselleni uuden mukin.  Nopeimmin kerännyt sai voittajan kunnian itselleen.  Kaikkien mukit kerättiin kuitenkin tasapuolisesti täyteen.  Mansikantäydet mukit jätettiin kuistin penkille ja kuin varpusparvi pyrähdettiin alapellolle talkooväen luo.

Täti oli tuonut särvintä, ruisleipää, voita, suolakalaa ja kokkelipiimää.  Kahvia sai syönnin päälle.

Sain käteeni viipaleen leipää ja palan suolakalaa.  Kokkelipiimää en halunnut.  Ruisleipä paksun voikerroksen kera maistui melkein makealta.  Tönkkösuolattua kalaa näykin suuhuni vähän kerrallaan.  Kahvia saivat vain aikuiset.

Syötyä jatkui hippaleikki heinäseipäiden seassa.

Aurinko oli ja aikaa ohittanut korkeimman kohdan ja päivä alkoi painua mailleen.  Heinät olivat seipäillä ja urakka täysi.  Haravia, heinähankoja ja ylimääräisiä heinäseipäitä kokoiltiin vielä rattaille hevosen kyytiin.  Talkooväki palasi talolle tietä pitkin, lapset lehmihaan läpi.

Talolla odotti talkoosoppa.  Jälkiruoaksi oli lapsille mansikkamaitoa.  Mansikat survottiin mukin pohjalle, siroteltiin sokeria joukkoon ja täytettiin muki maidolla.

Lapset levittäytyivät pihalle mansikkamukeineen.  Kuka istahti porraspieleen, kuka kiipesi kivelle, kuka kapusi kannon nokkaan.  Kukin halusi syödä mansikkamaitonsa hiljaisuudessa, nauttien.

Syötyä miehet menivät saunaan.  Naiset jäivät siivoamaan pöyttä ja pesemään astioita.  Täti tuli ulos.

Ptruii Mansikki, ptruii Helmikki, ptruii !!!

Ptruii Mansikki, ptruii Helmikki, ptruii !!!

Lehmän kello alkoi kilkattaa koivikossa.  Mansikki käveli paikalle ryskeen kera.  Kotvan kuluttua seurasi Helmikki löntystäen perässä.

Täti laittoi Mansikin liekaan, asetti lypsyjakkaran utareiden kohdalle maahan, istahti kahareisin jakkaralle ja pisti ämpärin polviensa väliin.

Lapset! Ottakaapa lehväksiä ja hätistelkää kärpäset ja muut herhiläiset loitommalle, komensi täti, ennenkuin alkoi lypsää.  Osa lapsista teki työtä käskettyä, kaikkia ei asia kiinnostanut.  Minua kiinnosti.  Oli mukavaa katsoa, miten täti lypsi.

Täti otti lujan otteen utareista ja alkoi puristellen vedellä niistä.  Maitosuihku ampaisi ulos utareesta sihahtaen ja napsahti terävästi ämpärin laitaan.  Täti lypsi tasaiseen tahtiin.  Maitoa tuli hyvin ja ämpäri täyttyi.

Mansikki oli rauhallinen.  Ötököt eivät kiusanneet, kun lapset hätistelivät niitä lehväksillä loitommalle.  Lehmä katseli suurin, ruskein, lempein silmin.  Silmäripset olivat pitkät ja silmät raukeat.  Lehmä työnsi turpansa lähemmäs ja kurkotti kielensä nuolaistakseen kädestä.  Kavahdin.  Niin tottunut en sentään ollut lehmiin.  Mutta tädin lähellä oli kiva olla.  Täti ei koskaan korottanut ääntään.  Nytkin puheli tasaisella, matalalla äänellä, niin lehmille kuin lapsille.

Kun Mansikki oli lypsetty, oli Helmikin vuoro.  Täti otti pari pientä kippoa ja lypsi maitoa suoraan niihin.  Kipot hän laittoi maahan kissojen juoda.  Lypsyn jälkeen lehmät vietiin navettaan ja niille annettiin apetta,  Maito kiikutettiin kellarin kylmyyteen.

Miehet olivat parahiksi palanneet saunasta ja naisväki pääsi kylpemään ja pesemään lapsikatraitaan.  Saunassa saattoi pestä loputkin lannahajut varvasväleistään.

Saunottuaan isä kiirehti lehmihakaan ja sai kerättyä vielä ison astiallisen mansikoita kotiin vietäväksi.  Isä oli perso mansikoille, kuten lapsetkin.  Äiti ei mansikoista perustanut, koska oli niille allerginen ja sai niistä kuumetta.

Alettiin valmistella kotiinlähtöä.  Linja-auto tulisi kohta.  Masensi.  Taas linja-autoon.  Miksi tädin pitikin asua linja-automatkan päässä.  Tätä hauskuutta voi saada vain kärsimällä kurjuutta molemmissa päissä, alussa ja lopussa.

Matka bussipysäkille tuntui raskaalta.  Kavuttiin ylämäkeen, päivän touhut väsyttivät ja mieltä masensi tuleva bussimatka.  Isä oli ottanut pikkusiskon vuorostaan harteilleen tämän valittaessa väsymystään.  Äiti oli asettanut pikkuveljen istumaan kahareisin lantionsa varaan ja selästä tukien kantoi tätä siinä.  Toisessa kädessä olivat matkatavarat.  Isoveljelle oli uskotti pieni maitohinkki täynnän mansikoita.  Isä ei rallatellut, Jokainen mietti omiaan.

Bussi porhalsi pysäkille. Äiti tyrkkäsi minut ensimmäiseksi bussin ovesta sisään.  Ilmeeni oli myrtynyt. No, sieltähän se tyttö tulee.  Joko on olo kohentunut, tervehti kuljettaja.  Mulkiasin mutruisena miestä.  Kyseleekin vielä.

Kuulehan, jos istuisit tähän eteen, rahastajan tuolille, viereeni, et välttämättä voisi niin huonosti.  Voisimme avata tuon sivuikkunankin.  Jos saisit raitista ilmaa, ei naftan käry kiusaisi.

Usko pois, sanoi mies.  Minunkin tyttäreni voi huonosti linja-autossa ja tämä keino tepsii.

Uskaltauduin ehdotukseen.  Kaikki asettuivat paikoilleen, ovi sulkeutui ja auto ampaisi tien selkään.

Paperipussi oli varattu varmuuden vuoksi syliin.  Tie näkyi koko ajan edessä, töyssyt eivät tuntuneet samalla tavalla vatsan pohjassa kuin keski- tai peräpenkillä, sivuikkunasta virtasi raitista ilmaa.  Matkan menoa oli mukava seurata auton etuikkunasta.

Katsopas, sanoi mies, tuolla näkyy jo kotopysäkki.  Hämmästytti.  Joko matka loppui?  Kuinka se näin lyhyt oli?  Ei ollut ehtinyt edes ajatella paperipussia.

No niin, sanoi kuljettaja ja taputti kädelle.  Kai sinä tulet kyytiini toisenkin kerrran.

Koska olen huono kirjoittamaan käsitöistäni -  mielestäni kuvat puhukoot puolestaan  - ajattelin kirjoitella pienistä ja suuremmistakin unelmistani - toteutneista ja totetumattomista.

Mainitsin jo siitä, että käymme mökillä saunomassa.  Mökki on ollut unelmani jo lapsuudesta.  Seuraava kirjoitelmani on yksi vuosien kultaama lapsuuden kokemukseni, johon unelmani perustuu.

Kutsu oli käynyt mökille, saareen.

Eväskorit oli varustettu valmiiksi ja oven pielessä odotteli kasa räsymattoja.  Mattopyykille oli aikomus muun mökkeilyn ohessa.

Soukka, savolaismallinen puuvene vartoi valkamassa.  Siihen ahtautui neljä aikuista ja viisi lasta.  Kun mukaan mahdutettiin vielä eväskorit, pestävät räsymatot ja kalavehkeet, oli vene laitoja myöten lastissa ja ui syvällä.

Soutumatkaa mökille kertyi pari kilometriä. Isä ja setä - veljekset - asettuivat airoihin, täti perää pitämään ja äiti kokkaan pienempien lasten kera.  Isommat lapset löysivät paikkansa veneen pohjalta, räsymattojen päältä.
Airot upposivat veteen ja miehet alkoivat soutaa pitkin, voimakkain vedoin.  Vene irtosi valkamasta, kokka kääntyi kohti ulappaa.

Tuuli tuskin ollenkaan.  Vain pienet kareet rikkoivat veden pintaa.  Auringon kilo säkenöi kareissa häikäisten silmiä.  Pääskyset kisailivat korkealla järven yläpuolella piirtyen vasten pilvetöntä taivaan kantta.  Vesi järvessä oli niin kirkasta, että pohja näkyi.  Lapset kurkistelivat laitojen yli tähyillen pohjakasvillisuutta ja mahdollisia kaloja.  Lokit kirkuivat horisontissa kaarrellen.  Käytiin kohti keskipäivää.

Miehet olivat solmineet nenäliinojensa kuhunkin kulmaan solmun ja pistäneet nenäliinat päähänsä ajamaan hikinauhan ja auringonsuojan virkaa.  Paidat oli päältä riisuttu ja housun puntut kääritty rullalle polviin saakka.  Jalat olivat paljaina, sukitta ja kengittä.  Kuulumiset vaihdettiin soutamisen lomassa ja nauru sekoittui airojen ääniin.

Lapset olivat vaiti.  Vanhempien keskustelua ei tohtinut häiritä liiallisella äänen pidolla.  Ippaakaan, sedän ja tädin tyttöä, ei oltu tavattu aikoihin.  Vähän vierastutti.  Veisi aikansa, ennen kuin juttu serkun kanssa juontuisi ja kainous kaikkoaisi.  Kunhan päästäisiin mökille, kyllä siellä vielä ehtisi.  Ippa oli isoveljen ikäinen. Kiinnostuisiko edes pikkutyttöjen seurasta.

Kotvan soudettua saatiin mökkisaari näkyviin.  Pieni saari kohosi järvestä nyppylänä.  Laituri työntyi rantasaunan kupeesta kohti ulappaa.  Mökin edusta oli paljasta, sileää kalliota.  Punainen mökki kökötti saaren korkeimmalla kohdalla taustanaan metsikkö.  Piha antoi etelään ja oli aurinkoinan aina iltamyöhään.

Kokka käännettiin kohti saarta ja kohta karahti vene rantakiville asettuessaan laiturin kylkeen.  Miehet kytkivät veneen ja nostivat lapset laiturille.  Vanhempien jäädessä purkamaan venettä lapset kirmasivat kallioille.  Sileät, laakeat, auringon paahtamat kalliot melkein polttelivat paljaita varpaita.  Vähäinen kasvillisuus kallion koloissa oli  paahteessa kärventynyt karrelle.  Liiat vaatteet lennähtivät levälleen kallioille ja lapset juoksivat matalaan poukamaan polskuttelemaan kukin taitonsa mukaan.

Purettuaan ja järjesteltyään tavaransa vanhemmat viittoivat lapset välipalalle.  Vatsat täyttyivät karjalanpiirakoista, maidosta ja munavoista.

Syötyä miehet lähtivät virittelemään verkkoja.  Myöhemmin oli määrä mato-ongilla narrailla särkiä ja ahvenia.  Naisia odotti mattopyykki.  Ippa ja isoveli tahtoivat miesten mukaan.

Matot kasteltiin läpimäriksi rantavedessä ja kiskottiin ja leviteltiin laakeille kallioille.  Vettä varattiin vielä ämpäreihin.  Mäntysuopaa maton pintaan ja juuriharjat heilumaan.  Valkoinen vaahto valtasi maton, mutta kun kädellä poisti pintaa, raidat paljastuivat ja voi arvioida, oliko matto puhdistunut.  Välillä viskattin vettä ämpäristä.  Tytöt touhusivat mukana naisten harjoja väistellen.  Mattojen tomuntuoksu muuttui mäntysuopaiseksi.

Kun matot oli kuurattu, ne raahattiin veteen.  Niitä huljuteltiin vedessä , tallottiin pohjakallioita vasten ja huljuteltiin taas. Lopuksi ne kiskottiin kallioille, taiteltiin kokoon ja tallottiin jaloilla, jotta liika vesi valuisi pois. Kun matoista ei enää vettä irronnut, ne nostettiin laiturin kaiteelle kuivumaan.

Verkot oli vedetty kallioisen luodon kupeeseen.  Jo istuivat miehet veneessä kohot kareissa keikkuen, isoveli ja Ippa rantakivillä vapojansa vahtien.  Järvi alkoi tyyntyä ja maisema muuttua autereiseksi.

Ahven oli syönyt sen verran, että saatiin laitettua rantakalaa.  Rautapata tuikattiin tulille kalliolle, kivien päälle. Pohjalle tilkka vettä, lohkottuja, kuorittuja perunoita ja sipulia.  Keiton kotvan kiehuttua lisättiin siivotut, suolatut ahvenet ja päällimmäiseksi paljon voita.  Soppa sai hautua hiljalleen.

Lautasellin rantakalaa, pala ruisleipää, päällä paksu kerros voita.  Ruoka oli hyvää, vaan hidasta syödä, sillä ahvenissa oli ruodot tallella.  Siivota sai ja tarkkaan.  Ei tohtinut sellaisenaan syödä.  Ajatuskin kurkkuun kiinnittyneestä kalanruodsta oli kauhistus.  Vanhempien vakuuttelu, että ruodon saisi irtoamaan haukkaamalla palan ruisleipää ei auttanut.  Parasta vain olla tarkkana.

Päivä oli ehtinyt pitkälle.  Miehet, isoveli ja Ippa lähtivät lämmittämään saunaa ja varustamaan vastaksia.  Korjattuaan ruoat ja pestyään astiat rannassa naiset ryhtyivät rakentamaan siskon petiä lapsille mökin tuvan lattialle. Vanhemmat nukkuisivat omissa huoneissaan.

Saunottua ja uitua viritettiin valkea uudelleen kivien koloon ja istuttiin iltaa makkaraa tikun nokassa nuokuttaen ja monia mukavia muistellen.  Oranssinen aurinko sinkoili viime säteitään horisontista.  Järven pinta oli peilityyni.  Savu sai pidettyä hyttyset vain vaivoin loitolla ja pian oli pakko siirtyä sisälle, suojaan niiden hyökkäyksiltä.

Lapset kömpivät kukin vuorollaan siskon petiin.  Pienimmät ehättivät jo unten maille.  Muut makasivat valveilla kuunnellen vanhempien jutustelua pöydän ääressä, öljylampun hämärässä.  Kesken kaiken isoveli pomppasi pystyyn, käveli kädet ojossa kohtaan, jossa Ippa nukkui ja sukelsi tämän viereen.

Vanhemmat hämmästyivät ja vielä valveilla olevat lapsetkin pomppasivat pystyyn kuin paremmin nähdäkseen, mitä oli tapahtunut. Vanhemmat, ensi-ihmetyksestään toettuaan, kyseilvät isoveljeltä, mitä tämä tempullaan tarkoitti, vaan jäivät vastausta vaille.  Isoveli oli täydessä unessa nukkumatin mailla. Lapset asettuivat takaisin makuulle.  Aikuisten iloinen puheensorina tuntui kuuluvan yhä kauempaa.  Silmät painuivat kiinni.  Uni voitti väsyneen.

Aamulla aikuiset eivät malttaneet olla kiusoittelematta isoveljeä.  Isoveli oli tuohtunut, kiisti  eikä muistanut asiasta mitään.  Ipan vierestä hän oli kuitenkin aamulla herännyt.  Tokko vanhemmat olivat häntä siihen tuoneet.  Veljeä sen verran harmitti, ettei hän hakeutunut enää Ipan seuraan.

Aamupäivä kului lapsilta uidessa, onkiessa ja muuten vain lleikkiessä, kunnes puolilta päivin, vanhempien jo vietyä tavarat veneeseen, oli aika lähteä paluumatkalle.  Matot olivat taas pakattuina veneen pohjalle.  Ne olivat enää hieman nihkeät ja niiden päällä saatoi hyvin istua.  Miehet olivat kokeneet verkot.  Saalista oli saatu ja ämpärit ahdettu täyteen kalaa.  Kalat oli suomustettu ja sisälmylset poistettu.  Perkuujätteet heitetty kallion koloon.  Kohta kaarteli paikalle lokkilauma ja puhdisti paikan viimeistä evää myöten.  Särjet kannettin kotiin kissakaloiksi.

Päivä porotti helteisenä.  Äiti veti paitaa pienempien päälle.  Olkapäät alkoivat jo punottaa.  Vesi vielä voimisti auringon sätteilyä.

Keskustelu ei enää kirvonnut eilisen tapaan.  Puhumiset oli puhuttu, sanottavat sanottu.  Vanhemmat vaikuttivat voipuneilta ja väsyneiltä.  Tunnelma veneessä oli kuitenkin tyytyväinen ja leppoisa.  Isoveli istui keskituhdon  toisella puolella, erillään Ipasta.  Katse kiertyi kuitenkin vaivihkaa katsomaan Ippaa palatakseen kerkeästi tutkimaan järven pohjaa.

Isoveli oli ihastunut.

Tämä Josefine-asu on tehty lastevaunun
hyttysverkosta ja vanhasta pitsiverosta.  Somisteena mustaa pitsiä , musta lasihelmi ja mustaa satiininauhaa.

Hattu on virkattu ja somistettu pitsein.

Tässäpä taas uusi virkattu pitsiliina.

On lauhaa - yön aikana on satanut lunta, joten ulkotyöt kutsuvat

 Koska ulkona on niin lumenvalkoista, valitsin uudeksi Barbie-asuksikin valkoisen.
Pukuun on käytetty Valkoista puuvillakangasta sekä valkoista lasten vaunujen hyttysverkkoa.

Liina on muuten helppo, mutta kiemuroiden
kanssa pitää olla tarkkana.  Ainakin minä jouduin hätäisyyttäni purkamaan muutaman kerran.

Edelleen harmaata ja huuruista

 Koska päivä on harmma, valitsin tähän hieman pirteämmän Barbie-asun.

Hame on tehty vuorisilkistä, pusero Miesten valkoisesta kauluspaidasta.  Hatun muokkasin äitini vanhasta huopahatusta.  Liimasin lierin ja kuvun yhtymäkohtaan ohuen kaitaleen turkista.

Tässäpä näytille uksi monista liinoistani.



Olisin kiitollinen, jos saisin palautetta.

Mistä piditte.

Mikä ei ollut kovin hyvä.

Haluatteko kertoa jotain muuta.

Harmaata ja huuruista pakkashuomenta teille kaikille

 Tässä Barbie-vaattessa sininen osa on miesten kauluspaidasta. pitsi helmassa on irroitettu kastemekosta.  Alushame on tehty valkoisesta lakanasta ja tyllistä.  Kiiltävä osa leningissä on vanhaa verhoa ja valkoinen urheilupuserosta.  Ommelkoristeet on tehty muliinilangalla.

 Vanha puseroni on päässyt Barbie-leningin kankaaksi.
Valkoiset osat on tehty miesten vanhasta valkoisesta kauluspaidasta.

Minulla tätä sinistä lankaa riittää.  Tässä yksi uusi luomus.

Barbie-vaatteita edelleen kera pitsiliinain

Ylläolevan Barbie-mekon ompelin äitini vanhasta pyhämekosta.  Loimukuvioista samettia kultaterein.


Vieressä olevan Barbie-asun hame on pitsiverosta tehty, pusero miesten paidasta.  Musta kassi olkapäällä on tehty palasta kiiltävää tuulipukukangasta.  Hatun virkkasin ohuesta kalastajalangasta.

Tässäpä taas yksi niistä noin 300 virkkaamastani pitsiliinasta.


Olisi kiva kuulla kommenttejanne tekeleistäni, jos jaksatte näin joulukiireiden jälkeen vaivautua.

Olen nukkunut tänä aamuna pitkään.  Kohta lähdemme mökille lämmittämään saunaa.  Hyvää päivän jatkoa kaikille sivulleni eksyville ja etsiytyville.